Joulukortit

Tänä vuonna joulukortit roikkuvat narulla keittiön ikkunoissa. Näyttää kivalta, vaikka maisema taustalla ei olekaan (vielä) talven ihmemaa.

Valkeaa unelmaa odotellen

Purppura

Pieni joululahjapaljastus

Nythän on siis niin, että yritän epätoivoisesti opetella käyttämään bloggerin android-sovellusta ja en meinaa osata. Äsken onnistuin julkaisemaan kuvan ilman tekstiä, jonka kävin sitten poistamassa netin puolelta. Ja nyt siis koitan saada julkaistuksi sekä kuvan että tekstin...

Kuvassa on siis pieni joululahja ystävälle, jonka uskallan täällä paljastaa koska kyseinen ystäväni ei (tietääkseni) lue tätä blogia. Löysin viime viikolla kirppikseltä kerrassaan ihanat kehykset, joista puuttuu lasi. Tänään kävin ostamassa liitutaulukontaktimuovia ja päällystin sillä Tommin kovalevystä leikkaaman taustan ja kiinnitin sen kehyksiin. Kiva tuli, vai mitä?

En tiennyt tuollaisen kontaktimuovin olemassaolosta, mutta vauvakerhon vetäjä vinkkasi viime viikon pikkujouluissa asiasta ja pakkohan tuota oli käydä hakemassa. Rulla maksoi reilun vitosen ja sen mukana tuli vielä 5 liitua. Itse en ole tutustunut liitutaulumaaliin, mutta kuulemani mukaan se on aika kallista. Tuo muovi kyllä pelittää ainakin tuossa tarkoituksessa hyvin ja se oli äärimmäisen helppo laittaa, joten suosittelen muillekin!

Ainoa ongelmahan tässä nyt on se, miten taulusta hennoo luopua. Onneksi kirppiksellä oli toiset samanlaiset kehykset, joten taidan joutua poistamaan kehyksistä lasin ja laittamaan vähän kontaktimuovia kehiin :-)

Jos tämä julkaisu onnistuu edes jotenkuten, niin laitanpa lisää matskua ehkä jo huomenna...

Yrityshyvä10 -terveisin

Purppura

Kuistilla

Oih ja voih mitä kelejä luontoäiti on meille taas järjestänyt! Tänään on vähän pilvisempää, mutta pari päivää aurinko valaisi ihanasti syksyn masentamaa maisemaa (ja mieltä). Sen myötä oli suorastaan pakko ottaa pari kuvaa yöpakkasen kuuramalta kuistilta. Tommi kiinnitti muutama viikko sitten paikoilleen meidän mummolan porstuan vanhan ikkunan koristeeksi.

Callunat ja havut köllöttelevät tyytyväisenä mummolan kaapista löytyneessä Arabian vadissa. Vati on sisäpuolelta jo niin krakeloitunut ja pinttynyt, että se ei enää sovi ruoanlaittopuuhiin. Tähän tehtävään se sopii vallan mainiosti.

Täytyy yrittää kuvata viikonloppuna olohuoneen uutta järjestystä, sikäli mikäli aurinko vaan näyttäytyy. Muuten on ihan turha toivoa, että kuvista saisi mitään selvää. Haaveissa olisi uusi kamera, jolla voisi saada vähän parempia kuvia huonommassakin valaistuksessa. Vai onkohan se vaan taidosta kiinni...??!?

Mikä on kun ei taidot riitä -terveisin

Purppura

Tähtilampun alla

Jee, valkoista höttöä sataa! Se tarkoittaa tietenkin sitä, että tuli heti hirveä hinku laittaa vähän jouluvaloja esille. Äitimuori toi eilen tullessaan yökylään jonkun joululehden, josta pisti heti silmään vanhan lampunvarjostimen tuunaus joulukäyttöön. Ja kaikeksi onneksi varastossa sattui olemaan kesällä mökkikylänraitin roskiskatoksesta dyykkaamani lampunvarjostin. Eikä siinä vielä kaikki: jouluvalolaatikosta löytyi täysin uudet tähtivalot, jotka olen ilmeisesti jonain älyn kirkkaana hetkenä ostanut viime tammialesta. Soppaan vielä lisäksi joskusmuinoin kirppikseltä ostamaani kullertavaa (oma termi, ei siis ihan täysin kultaista) kangasnauhaa ja kas tässähän tämä pläjäys nyt sitten on:

Kuvien ottamisen jälkeen päädyin siirtämään tähtilampun alakertaan, jossa se ei ole ollenkaan niin kivassa ympäristössä kuin yläkerran makuuhuoneessa, mutta onpahan näkysällä paremmin. Valaisee ihan mukavasti. Ja siis periaatteessahan tämä oli ilmainen, kun kaikki värkit oli valmiina. Eiks jeah? :D

Täytyy viikonloppuna vissiin viritellä loputkin jouluvalot paikoilleen. Katsotaan nyt kuitenkin ensin muuttuuko niiden normipaikat, kun huomenna meidän olohuoneen nurkasta lähtee yksi kaappi uuteen kotiin ja sehän taas tarkoittaa tietenkin sitä, että muutkin huonekalut joutuvat siirtymään pois paikoiltaan.

Valkeaa unelmaviikonloppua toivotellen

Purppura

Lupaus keväästä

Pakko heti alkuun todeta, että hupsistakeikkaa kun tulikin taas pitkä bloggaustauko. Kaiken muun hulabaloon ohessa meillä on jälleen sairastettu influenssaa ihan urakalla ja kuuri on päällä tälläkin hetkellä. Kummasti se vaan vie kaikki vähäisetkin voimat, mokoma räkätauti!

Onneksi armas puolisoni ehti parisen viikkoa sitten piristää mieltäni syksyn harmauden keskellä tuomalla kevään meidän keittiöön.

Kerroinkin jo aiemmin haluavani vähän väriä keittiöön ja eräältä uudelta tuttavuudelta sainkin sitten idean maalata ikkunaseinä jollain iloisella värillä. Päädyin hitusen pastelliseen keväänvihreään, joka valitettavasti on ihan mahdoton näköjään kuvata meikäläisen kameralla/taidoilla/tänä vuodenaikana. Sävy on Tikkurilan Kaunis koti-värilastusta "Herkkä haaveilija", josta kerrotaan näin: Rakastat puuteroituja pastellisävyjä, huoletonta huvilatunnelmaa, muistojen kultaamaa kartanotyyliä ja kodikasta yhdessäoloa. Arki on sekä kaukana että kauniisti läsnä tunnelmassa, jota kukat, kynttilät, pikkuesineet ja tekstiilit huokuvat. 

Valittuani kyseisen vihreän sävyn, huomasin että värilastussa sen rinnalla oli valkoisen ja harmaan sävyjä. Eli mielestäni ihan nappivalinta meidän valkoharmaaseen keittiöön :) Mintunvihreä olisi kai ollut trendikkäämpi valinta, mutta tämä väri sopii mulle paremmin, varsinkin kun en ole kova trendien perässä menijä (ainakaan tietoisesti, kröhöm).
 

Mieleistä liesituuletinta, tai lähinnä -kupua ei tuntunut löytyvän mistään, joten puoliksi pakotin Tommin rakentamaan mulle kupusen. Ja hyvä siitä tuli, vai mitä tuumaatte? Tarvikkeet maksoivat reilun kympin :D Paitsi tietysti itse liesituuletin oli vähän kalliimpi. Maalistakin joutui pulittamaan vähän enemmän, mutta sitä otettiinkin sitten kolmen litran pönttö, koska samalla valkoisen sävyllä olisi tarkoitus maalata myös keittiön peiliovet. Joskus. Kun jaksaa ja ehtii. Oviin on tulossa näillä näkymin myös tuota seinään käytettyä vihreää ja ehkäpä häivähdys vaaleanpunaistakin... No mutta, liesikupu tuntuu huutavan ylleen jotain kivaa kranssia, eikös vaan? Tällä hetkellä reunusta koristaa paremman puutteessa viime kesäiseltä rompetorilta ostamani ihanan violetti Illinois´n osavaltion rekisterikilpi vuodelta -64 sekä jokunen vuosi sitten Indiskasta hankkimani Mariskoolia matkivat munakupit. Vai pitääkö naukua Tommia tekemään uusi reunalista, jonka päälle mahtuisivat Kivi-tuikut???

Kesällä alennuksilta tilaamani turkoosiraitaiset matot tuovat myös vähän väriä ja valoa keittiöön. Tosin ne ovat tällä hetkellä enimmäkseen kurtussa Poikasen suorittaessa ahkerasti ryömimisharjoituksiaan (Poikasen eno tosin kutsuu etenemistä raahautumiseksi, hmm). Mattojen kanssa samassa tilauksessa saapuneet verhot taitaa jäädä ripustettaviksi ensi keväänä. Ei vaan oo ehtiny :)

Tällaista tällä erää. Nyt taas nenän niistoon, oman ja Poikasen. Toivottavasti te muut olette säilyneet terveinä!

Pärskisterveisin

Purppura

 

Vessaturinoita

Yli viikkoon en ole koneelle päässyt, sillä meillä on sairastettu ihan urakalla. Poikanen sai kuin saikin ensimmäisen korvatulehduksensa ja on ollut ihan sylivauva kipeänä ollessaan. Omalla kohdalla flunssaa on riittänyt jo neljättä viikkoa. Huoh. Kyllä nämä nykyajan pöpöt alkavat olla niin vastustuskykyisiä, että kai me kaikki kuollaan joku päivä räkätautiin. Hope not.

No mutta sitten iloisempiin asioihin! Syksy jatkuu näköjään aurinkoisena, ja sen johdosta mieli on yhtä kirkas kuin sääkin. Ja se on syysmasennukseen taipuvaiselta ihmiseltä paljon sanottu :) Jouluunkaan ei ole enää mahdottomasti aikaa, jee jee. Kyllä nyt jo saa alkaa pikkuisen fiilistelemään (ainakin omassa blogissa, eiks vaan?), vaikken mitään koristeita aio vielä ruveta esiin kaivamaankaan. Sen sijaan laitan pari kuvaa meidän alakerran vessasta, kun Omppulan Suvikin taannoin vessapostauksen teki :) Meidän vessa ei toki pääse kauneudessa Omppulan vessan tasolle, mutta kyllä siellä asioida voi.

 
Vessa oli pitkään ilman pyyhekoukkua, koska mieleistä koukkua ei tullut vastaan. Lopulta löysin itseni viime syksynä Kuopion Ikeasta, josta nappasin mukaan ilmeisesti keittiöön tarkoitetun Fintorp-tangon koukkuineen sekä pari Asker-purkkia. Mun mielestä setti sopii hyvin tuohon altaan ylle! Kirppikseltä löysin kivan pallokuosisen, "kostean tilan" kassin, jossa armas puolisoni saa säilyttää muun muassa parranajovehkeitään. Snoopy-pussukka on niin ikään kirppislöytö.

 

Kun kylppäriä remontoitiin kolmisen vuotta sitten (nyt siitä tuntuu jo olevan iäisyys) muistan mietiskelleeni tuohon vessan ikkunaan jonkinlaista verhoa. Vaan siinäpä samat värikkäät pullot köllöttelevät edelleen eikä verhoja näy eikä kuulu. Joten mitäpäs niistä verhoista, ei me niitä tarvita!

Kuten kuvista näkyy, vessa on siis erittäin pieni ja kompakti. Pöntön vasemmalle puolelle jää suihkutila, joka niin ikään on pienenpieni. Raskaana ollessa tuntuikin, että maha ottaa kiinni seinään kun suihkussa kääntyili :) Tilan ahtautta lukuunottamatta olen edelleen tyytyväinen kylpyhuone/vessakomboon (kuvia ennen ja jälkeen täällä) ja materiaalivalintoihin ja toivon, että ihan pian ei tarvitse kylppäriremonttiin ryhtyä. Pientä piristystä tilaan saa kun vaihtaa maton, käsipyyhkeen ja saippuan väriä. Meillä vallitsi pitkään vessassa keväänvihreä tunnelma, mutta nyt olemme jo jonkin aikaa nautiskelleet lempiväristäni violetista. Pullot ikkunalla ovat siis määrittäneet kylppärin väripaletin. Ehkä seuraava värisatsi vaihtuu jossain vaiheessa turkoosiin (joka tällä hetkellä on yläkerran vessan hallitseva väri).

Tällaiset vessaturinat tällä kertaa. Jos sitä lähtisi vähän Poikasen kanssa ulkoilemaan ihanan aurinkoiseen syyssäähän ja valmistautuisi samalla viikonlopun viettoon. Kaksivuotias kummityttäremme tulee vanhempineen meille viikonloppuna yökylään, joten sutinaa varmasti riittää kun pääsee kokkamaan rakkaille, lämmittämään pihasaunaa, pelailemaan ehkä vähän lautapelejä ja saatammepa saada ulkovalotkin toimintaan tämän vierailun aikana :)

Syyssutinaterveisin Purppura

Pala historiaa

Syksy tuli sittenkin. Tässä sitä istutaan villasukat jalassa, leivinuunissa on tulet ja jos sitä kohta sen teekupposenkin ottaisi käteen... Nuohooja kävi viime viikolla ja nyt on mukava lämmittää tulisijoja kun on röörit puhtaina :) Tosin omat röörit ovat kyllä niin tukossa, että niiden kohdalla ei puhtaudesta voi puhua samana päivänäkään. Samaten Poikasen nokka pitää kurluttavaa ääntä varsinkin öisin, ja sitten sitä nukkuu vielä normaalia huonommin kun pitää kuulostella saako se edes henkeä :/ Huoh.

(Teekupponen haettu käteen!)

Äitimuori oli kesällä kaappeja siivotessaan törmännyt pariin paperinpalaan ja lahjoitti ne ystävällisesti minulle. Toinen paperi on isoisoisäni kansakoulun päästö-todistus vuodelta 1896 ja toinen Eläkekirja eli ns. syytinkisopimus, jossa sopijaosapuolina ovat isoisoisovanhempani sekä isoisovanhempani. Taas aukeni pieni pala oman suvun historiaa jotenkin konkreettisemmaksi näiden papereiden myötä!

Isoisoisäni Johan Emil eli Eemeli on päästö-todistuksen mukaan käynyt Kimingin kylän kansakoulua 13-vuotiaana yhden lukukauden verran ja on siten suorittanut koulun oppimäärän täydellisesti. Kouluajallaan hän on osoittanut hyvää (10) käytöstä ja tyydyttävää (7) huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta. Oppiaineina on ollut Uskon-oppia, Äidinkieltä, Maantiedettä, Laskentoa, Muoto-oppia sekä pintain ja kappalten mittaamista, Luonnontieteitä, Piirustusta, Kaunokirjoitusta, Laulua, Voimistelua ja Käsitöitä.

Eläkekirjassa "vuotuisesta elinkautisesta eläkkeestä" ovat sopineet niin ikään samainen Emil ja hänen vanhempansa Leena ja Elias. Sovittu on muun muassa seuraavaa: päärakennuksesta kaksi kammaria asuttavaksi ja vaatehuoneeksi vinttikamari ja aitasta riittävä tila ruokatarvikkeille. Peltoa aarin ala kasvitarhamaaksi, joka tilanomistajan on aina vuosittain lannoitettava ja kylvökuntoon muokattava. Polttopuita tulee saada riittävästi ja valmiiksi pilkottuna talon puuvajasta. Leenalle ja Eliakselle on annettava tilaa talon leipomahuoneessa ja saunassa niin usein kun he itse katsovat hyväksi. Tarvittava lämpö on saatava molempiin. Sitten on lueteltu erikseen ruokatarvikkeita, muun muassa 5 litraa täysmaitoa vuorokaudessa (!), vuosittain 50 kg kauraryyniä ja 30 kg voita, 15 kg kahvia ja kymmeniä kiloja eri eläinten lihoja. Lisäksi vuosittain pieksusaapaspari kummallekin ja 10 metriä palttinaa. Kalastus- ja metsästysoikeus talon mailla tulee säilyä. Hoitaja tulee järjestää, jos vanhukset eivät pysty enää hoitamaan itseään ja tilanomistaja on myös velvollinen saattamaan heidät aikanaan kunnialla hautaan. Asiakirja on päivätty huhtikuun 11. vuonna 1921. 

Isoisoisoäitini Leena ei ole osannut kirjoittaa, sillä hänen allekirjoituksenaan on vain puumerkki X.

Kyllä ovat ajat tuosta muuttuneet! Harva hoitaa enää vanhempansa hautaan saakka samassa huushollissa. Ja kouluakin käydään nykyään vähän enemmän kuin yhden lukukauden verran.

Kuvassa on Kansakoulun päästö-todistuksen itselleen hankkinut isoisoisäni Eemeli ja isoisoäitini Hilma. Tämä kuva on ilmeisesti otettu Ameriikassa, jossa pari käsittääkseni kihlautui. Tarkkaa tietoa kuvanottamisajankohdasta ei ole, mutta Eläkekirja on allekirjoitettu vuonna 1921, joten sitä ennen isoisovanhempani ovat maailmalta palanneet. Mummoni on syntynyt vuonna 1922. Kuvassa hämärästi näkyvä kivellinen kihlasormus on onnekseni periytynyt minulle. Sain sen rippilahjaksi, kuten äitini ennen minua. Jos meille ei tule enää tyttövauvaa, olen luvannut sormuksen veljentyttärelleni hänen rippilahjakseen. Pieni perintösormus, jonka rahallinen arvo ei ole kummoinen, mutta jälleen kerran tunnearvo on valtaisa :)

Nyt lähden lisäämään vähän pökköä pesään ja saatanpa napata kainalooni sohvalle yhden kierivän Poikasen tuosta lattialta.

Kuulasta syysviikonloppua kaikille

toivottaa Purppura

P.s. SatunNainen, tervetuloa tähän taloon ja näihin huoneisiin :)
 

Naputtelupaikka

No sainpas Pikkuhyypiön vihdoin nukahtamaan tuohon lattialle! Siinä se tuhisee pienen pojan unia vanhan täkin päällä, uniriepu kainalossa. On se ihana, on se. Niin ihana, että taidan luopua Pikkuhyypiö -määritelmästä ja siirtyä käyttämään nimitystä Poikanen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja Pikkuhyypiötäkin on kyllä käytetty ihan kaikella rakkaudella! Itse käyttäisin mieluusti Pentua, sillä sana tuo minulle mieleen pörröisen kissan- tai koiranpennun, mutta se on kuulemma halventava nimitys!?! Ei saa verrata ihmispentua eläimeen... Ja pöh, sanon minä.

Syysflunssaa meinaa pukata, sekä Poikaselle että minulle. Viikonloppuna jo jätettiin vauvauintikin väliin, sillä eihän kipeänä saa urheilla. Tosin Poikasen jalkatyöskentely altaassa on ollut melkoisen kaukana urheilusuorituksesta, mutta kyllä se vaan on kovaa vauhtia kehittymässä nutipäästä polskivaksi sammakonpoikaseksi! No, koska emme päässeet kehittymään altaassa, kehitti Poikanen sitten viikonlopun päätteeksi itselleen ensimmäisen hampaan alun. Sitä ollaan nyt sitten koitettu hoitaa ja harjata. Kova urakka :)

Mietin mitä teille esittelisin tänään. Harmittaa kun täällä alakerrassa on niin kertakaikkisen sotkuista ja keskeneräistä (ilmeisesti aina ja ikuisesti), että laajempaa kuvakulmaa on ihan mahdoton esittää. Siispä tarjoilen tämänhetkisen ajantappopaikkani eli tässä sitä tulee istuskeltua silloin tällöin Poikasen päiväunien aikaan.
 

Kyseessä on meidän tietokone"nurkka" ilman nurkkaa. Tai onhan se tavallaan nurkassa tuossa kaapin vieressä pönöttäessään, mutta pöydän sijainti on kylläkin keskellä huonetta. Pöytä on tämän kotipaikkakuntamme edesmenneen Työväenopiston vanha pulpetti, jonka naapurin puuseppä on aikanaan pelastanut talosta ja kunnostanut tällaiseksi. Jälleen kerran allekirjoittaneen puumerkit löytyivät yhdestä pulpetista, mutta nyt en muista oliko kyseessä juuri tämä yksilö. Naureskeltiin kyllä asialle puusepän kanssa, kun pöytiä syynättiin ennen entisöintiä. Yläasteaikana meidän käsityötunteja nimittäin pidettiin Työväenopistolla ja näköjään oli vielä siinä vaiheessa pitänyt piirtäjän lahjojaan harjoittaa -tosin vähän kysenalaiseen paikkaan. Hmm. Voin kyllä vannoa, että nykyään ei ole tapana piirustaa/kirjoitella kalusteisiin!

Kuva meidän työpöydästä varmasti naurattaa tuttuja, jotka tätäkin blogia käyvät joskus lueksimassa. Yleensä pöytä on nimittäin täynnä tavaraa ja maksamattomia laskuja ajelehtii pitkin pöytää, mutta pakkohan se oli vähän siistiä ennen kuvan ottoa. Joo, ja pölytkin pyyhin. Seuraavan kerran varmaan ensi vuoden puolella!

Näkymä ikkunasta avautuu kadulle ja sen yli naapurin pihaan. Tällä hetkellä naapuritalossa ei ole asukkaita eli näkymät ovat melko rauhalliset satunnaisia koirankusettajia lukuunottamatta. Talon edessä kasvaa syreeniä ja nyt siihen on kuin huomaamatta pesiytynyt myös pari vaahteraa, jotka täytyy varmaankin katkoa ennen kuin ne kasvavat niin isoiksi että peittävät koko näkymän.

Viikonloppuna tässä meidän kulmilla oli muuten pienimuotoinen rompetori, jota käväistiin äitimuorin kanssa katsomassa. Ei tehty mitään löytöjä, mutta mukavahan se oli taas vanhaa tilpehööriä katsastaa. Kirppikseltä sen sijaan nappasin mukaan nämä:

Eli vanhoja leivosvuokia ja kristalleja, bling bling! Askartelua siis vähän luvassa. Sitten jossain vaiheessa. Joskus. Toivottavasti vielä tämän vuoden puolella... Poikanen nimittäin kierii ympäri huushollia siihen malliin, että koko ajan pitää olla kärppänä katsomassa mitä kaveri touhuaa. Tänään on Poikanen saanut lähdöt pari kertaa tuhkaämpäriä ravistelemasta ja sukka/villalankalootaa hipeltämästä. Pitää vissiin alkaa siirtelemään tavaroita pois Poikasen tieltä!

Terkuin

tavaroidensiirtelyvastaava Purppura

 

Pienen tytön kaapista pienen pojan kaapiksi

Muistattekos meidän makuuhuoneen kaappikaunokaisen? Tuskinpa vain, ja kuinka voisittekaan :) No joka tapauksessa, kyseinen kaappi oli siis vain lainassa Tommin siskolta, ja jouduin siitä luopumaan vaikka hirvittävää tuskaa se tuottikin. Kaikeksi onneksi naapurin puuseppä oli säästänyt erään vanhan kaapinrohjakkeen...

Tässä kaapissa hauskaa on se, että kun olin pieni niin kuin sieni, minun vaatteitani säilytettiin siinä! Viime vuosituhannen lopulla, isäni liityttyä taivaallisiin ilmavoimiin muutimme äitini kanssa rintamamiestalostamme kerrostaloon, koska meidän voimat eivät riittäneet vanhasta talosta ja sen pihasta huolehtimiseen. Voitte kenties kuvitella minkälainen määrä tavaraa jäi yli kun siirryttiin liki kolmenkymmenen vuoden omakotiasumisen jälkeen kerrostalokaksioon! Mutta kuten sanottu, naapurin puuseppä (veljeni hyvä ystävä siis) oli silloin pelastanut vanhan kaappini ja ystävällisesti luovutti sen minulle takaisin viime vuoden puolella :) Ihana, ihana naapuri!

Kaappi oli tosin kärsinyt vähän ajan saatossa (ei se priima ollut meiltä lähtiessäänkään), mutta Tommi näppäränä miehenä halusi kunnostaa siitä vaatekaapin meidän Pikkuhyypiölle ennen tämän syntymää. Viilupinta oli paikoin kulunut niin pahasti, että vaihtoehdoksi jäi vain hiominen ja maalaaminen. Siinä meni melkein hienot piirustuksetkin piiloon (tottahan toki pikkutyttönä oli pitänyt vähän piirrellä kaapin oviin!), mutta vielä on yksi tikkutyttö sisäovessa näkyvissä. Ihana olisi ollut säilyttää kaappi alkuperäisessä lookissaan, mutta se ei vaan ollut enää mahdollista. Joten valkoinen väri, turvallinen valinta... hmm. Ja uudet hyllyt ja takaseinä. Ja paljon pieniä vaatteita :) Kyllä siinä kelpaa pikkuisen garderobia säilyttää.

Kysyin kerran äidiltä kaapin alkuperää, ja selvisi että se on tullut kaupanpäällisinä kun isä ja äiti aikaan ostivat rintamamiestalomme. Viisikymmmentäluvun kaappi se varmastikin on. Siinä on sitäpaitsi tismalleen samanlaiset avainpesät ovissa kun meidän uudenkarheassa telkkaritasossa! Toisen avaimenpesistä väritin pienenä tyllerönä onnistuneesti tussilla vihreäksi, mutta onneksi väri on jo melkein kulunut pois.

Joten, vaikka tämä nykyinen kaappi ulkonäössä häviääkin Ninnun kaapille 1-0, on sen tunnearvo ainaskin satakertainen! Mutta nyt Pikkuhyypiö kainaloon ja iltapesulle. Ja jos vielä sitä ennen kävisi vaatekaapilla hakemassa pienen yöpuvun pienelle rakkaalleen...

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua toivotellen

Purppura

Joulu tuli (ja meni) ja taas sitä ootellaan

Viime viikolla meidän elämä oli yhtä juhlaa, kun vietimme muutaman päivän sisällä kummityttömme 2-vuotissyntymäpäiviä, Pikkuhyypiön ensimmäisiä nimipäiviä ja Tommin pikkuveljen rippijuhlia. Eilen suoritettiin sitten puolihallittu mahalasku arkeen (plötsis) ja nyt koitetaan keksimällä keksiä uusia juhlan aiheita.

Eilen oli kyllä vähän niin kuin Joulu, kun postissa saapui hartaasti odotettu blogikilpailun voittopaketti:

Eli meikäläistä onnisti ihan kympillä kun Lievestuore As.  arpoi voittajan blogissaan käydyn arvauskisan jälkeen. Ja voitinpa vielä väärällä vastauksella eli ihan moukan tuuria :) Eipä olekaan kyllä ollut arpaonnea pitkään aikaan ennen tätä!

Ja mitäpä sieltä paketista paljastuikaan?

Sieltä kuoriutui lukemaan kutsuva kirja Upeaa rojua, Vanhojen huonekalujen uusi elämä. En ole vielä ehtinyt kirjaa avata -ja totta puhuen vähän hirvittääkin avata, ettei vaan kohta iske karmea tuunausinnostus... Kun nyt ei vaan olisi oikein aikaa paneutua mihinkään hienoon ja aikaavievään. Tai voi kai sitä vaan lukaista ihaillen muiden aikaansaannoksia, vähän niin kuin täällä blogimaailmassakin!

Kirjan mukana tuli myös suloinen, veturinmallinen piparkakkumuotti eli kai se on jo ruvettava suunnittelemaan sitä oikeaa Joulua leipomisineen ja muine hössötyksineen... Ja on me itse asiassa jo vähän suunniteltukin, tsihih!

Joulunodotusterveisin

Purppura

P.s. Lievestuore As., kiitos vielä paketista ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi tähän taloon ja näihin huoneisiin!

P.p.s. Emmää nyt ihan Jouluhullu kuitenkaan oo...

P.p.p.s. Tai oommää ehkä ihan vähän.