perjantai 28. toukokuuta 2010

Pieni asia

Huoh. Töissä on ollut ihan kamala viikko, mutta nyt sitä pääsee nauttimaan melko harvinaisesta herkusta eli kokonaisesta vapaasta viikonlopusta. Alunperin oli tarkoitus suunnata mökille, mutta kun keli on kurja ja makuuhuoneen remontti loppusuoralla, niin päädyttiin jäämään kotiin touhuamaan. Huomenna olisi tarkoitus käydä ostamassa katto- ja lattialistoja ja toivon mukaan ne saadaan paikoilleen viikonlopun aikana. Pitäisi myös maalata makuuhuoneen tulipesän takainen muuri, jonka väritys on vielä vähän hakusessa. Taidan kuitenkin päätyä vaaleanpunaiseen väriin. Laitan kuvia uudesta makuuhuoneestamme sitten kunhan valmista on!


Sitten sarjassamme pieniä (mutta tärkeitä) asioita:






eli pikkiriikkinen (korkeus n. 10 cm) Arabian "maljakko", jonka olen joskus muinoin ostanut vanhan tavaran osto- ja myyntiliikkeestä jostain Turun saaristosta päin. Esine on kokonsa puolesta melkoinen turhake, mutta kai siihen saisi jonkun pienen kukan laitettua jos haluaisi. Hmm, taidanpa kokeilla omenankukkaa!


Maljakon pohjassa on nimikirjaimet G.C. ja vuosiluku -57. Varmastikin kuvion maalajan puumerkki. No mutta, pieni on kaunista.







maanantai 24. toukokuuta 2010

Nojatuolit





Ensimmäinen hankintamme uuteen kotiimme (no, jos jouluvaloja ei lasketa) oli kaksi nojatuolia, jotka ostin paikallisesta käytetyn tavaran liikkeestä hetken empimisen jälkeen. Tammikuun alussa tarvitsimme pikaisesti jotakin takapuoliemme alle taloon, sillä kaikki varsinaiset huonekalumme olivat vielä vuokrakaksiossamme toisella paikkakunnalla ja taloon oli jäänyt entisiltä asukkailta muistoksi vain yksi pieni (ruma) tuoli. Epäröin kuitenkin näiden tuolien kohdalla, sillä niiden väri ei miellyttänyt silmääni. Olen aina inhonnut ruskeaa ja erityisesti beigeä väriä. Tuolit ovat kuitenkin siistit ikäänsä nähden ja hintakaan ei päätä huimannut, ja kun ystävällinen kauppias lupasi kuskata tuolit kaupan päällisiksi meidän pihaan vielä saman päivän aikana niin pakkohan se oli taipua. Tuoleissa oli hintalaput 55 euroa/kappale, mutta kun sanoin ottavani molemmat, myyjä lupasi ne 80 euron yhteishintaan. Tuoleissa miellytti tietysti 50-luvun muotoilu sekä nahkaverhoilu, joka on toteutettu mielestäni tosi nätisti ja siististi. 




Ajattelin, että jos nämä eivät jää kotiimme sitten kun remontti on ohi ja sisustus valmis, niin nämä saa varmaan myytyä helposti eteenpäin. Kyseisissä tuoleissa on nimittäin tosi hyvä istua.
Paitsi en kyllä tiedä hennonko enää luopua näistä :) Verhoilunhan voisi toki vaihtaa, mutta se maksaa kuitenkin käsittääkseni aika paljon. Joka tapauksessa, näistä tuoleista on ollut meille paljon iloa.


Ja sitten vielä pari (pakollista) omenapuun kukintakuvaa...





Niin ja tähän blogiin saa myös kommentoida... Ja kritisoidakin, jos oma makusi menee ristiin esteettisen näkemykseni kanssa! Ovatko tuolit ihan hirveät sinun mielestäsi? Entä talomme, onko se liian vanha ja rapistunut? Onko hullua tykätä omenapuista ja sammalesta ja vielä vaahdota niistä täällä blogimaailmassa?





perjantai 21. toukokuuta 2010

Kukista (mutta ei mehiläisistä)

Päivät kuluvat nyt enimmäkseen pihamaalla, kun kerran kelit sen sallivat. Nokkosten kitkeminen ei varmaan lopu ikinä! Tosin pihamaalle nousee kyllä jatkuvasti myös kaikkea mukavaakin, kuten kymmenittäin kieloja, jotka tosin vasta aloittelevat kukintaansa. Myös omenapuu aikoo tehdä kukkia ihan lähiaikoina.






Remontti edistyy vähän kerrallaan, ja lupaan laittaa siitä postauksen kuvineen lähiaikoina. Aloitimme remontoinnin yläkerrasta, jonka kahteen huoneeseen teemme meille makuuhuoneen sekä niin sanotun harrastehuoneen, joka näillä näkymin tulee täyttymään lähinnä puolisoni musisointivälineistä. Kutkuttaisi jo laittaa kuvia tänne, mutta kun vielä on vähän keskeneräistä niin jätetään suosiolla tuonnemmaksi...


Laitan tähän nyt kuvan talostamme alkukesän asussaan. Ympäröivä maailma muuttui yhdessä viikonlopussa ihanan vihreäksi!






Ja kun lämmintä on, niin pitihän sitä vähän kesäkukkiakin hankkia...


Jostain syystä kuvankäsittelytaitoni eivät riitä ratkaisemaan kuvien asetteluun liittyviä ongelmia. Tästä johtuen kuvat asettuvat ruudulle miten lystäävät. Nuo kuvassa olevat vanhat puutikkaat sain muuten uudelta naapuriltamme, kun ihastelin niitä hänen liiterin nurkallaan. Olivat kuulemma menossa kaatopaikkakuormaan. Mielestäni ne sopivat vallan mainiosti kukkatelineeksi ja nojaamaan meidän piharakennusta vasten. Eller hur? Vanhat saviruukut löytyivät piharakennuksemme kätköistä ja otin ne nyt ainakin väliaikaiseen käyttöön.

torstai 13. toukokuuta 2010

Ihan pihalla

Ostaessaan vanhan talon uusi omistaja saa kertaheitolla myös vanhan pihan. Koko talvi tuli mietittyä, että mitähän kaikkea lumen alta paljastuukaan. Meidän pihasta paljastui ihan hirveästi haravoimista (melkein kaikki on jo haravoitu, ihme kyllä) sekä lähes kokonaan sammaloitunut piha. Joillekin sammal on suurinpiirtein kirosana ja se yritetään vimmaisesti saada häviämään pihasta, mutta minä olen hyvin tyytyväinen. Eipähän ole niin paljon nurmikonleikkuuta (tosin tykkään kyllä siitäkin) ja sitäpaitsi sammal on ihanan tuntuinen paljaan jalan alla. Ja sitä kuuluu olla vanhan talon pihassa.


Pihastamme löytyy myös pari omenapuuta, hillittömän korkea pihakoivu, muutama kuusi (isoimpaan täytyy kötöstää valot ensi Jouluna), mänty, tuomia, syreenipensasta, joku iso pajupuu, pari vaahteraa (ehkä, en ole varma) sekä ruusupuskaa, marjapuskia ja jos mitä muuta puskaa. Pari viikkoa sitten löysin pihastamme pensaan, joka teki vaaleanpunaiset kukat suoraan oksien varteen ennen lehtiä. Se paljastui näsiäksi, joka on ilmeisesti yksi maamme myrkyllisimmistä kasveista. Kaivoin netistä esiin tiedon, että pelkkä kukintojen tuoksu voi aiheuttaa huimausta ja pahoinvointia! Että tällaista kasvustoa meidän pihassa.


Viimeiset viikot olemme kulkeneet nenät kiinni maassa ja jännittäneet minkälaisia kukkia pihaan nousee -ja mihin kohtaan pihaa.


No, tällaisia on ainakin löytynyt:




Äiti tunnisti tämän kulleroksi.


Ja tämän akileijaksi.



Krookuksia (ihan itse tunnistettu).


Ja tämä jäi tunnistamatta. Ilmeisesti jokin iiris.

Ja viime päivinä esiin on noussut paljon muutakin. Laitan niistä kuvia myöhemmin. Ihanaa olla ihan (omalla) pihalla!

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Rappioromantiikkaa


Talon on rakentanut kylän silloinen luotsi Nestor Kemppainen. Saimme talon myyjältä (Nestorin pojan tyttäreltä) vanhoja asiapapereita, joiden mukaan tontti on vuokrattu rakentamista varten vuonna 1923 ja talo on valmistunut kaksi vuotta myöhemmin. Tontti on myöhemmin lunastettu omaksi ja se on melko pieni, vajaat 900 neliömetriä.

Talossa on vielä tällä hetkellä kaksi erillistä sisäänkäyntiä, toinen ala- ja toinen yläkertaan. Julkisivuremontin myötä (hamassa tulevaisuudessa) toinen ulko-ovi tulee häviämään ja puhkaisemme väliseinän eteisestä, jotta kulku yläkertaan helpottuu. Yläkerrassa on kaksi huonetta ja alakerrassa keittiön sekä kylpyhuoneen lisäksi kolme huonetta. Näistä kaksi tulee todennäköisesti yhdistymään suureksi olohuoneeksi. Näillä näkymin huonejaot tulevat pysymään muuten ennallaan.

Piharakennus on parisenkymmentä metriä pitkä ja sieltä löytyy muun muassa 3 puuliiteriä, huussi, pihasauna ja varastotilaa, josta yksi osa on vanha hirsiseinäinen lampola. Ihana olisikin ottaa muutama lammas kesäksi pihaan, mutta se ei kuulemma ole taajama-alueella sallittua. Mitenkähän olisi minipossu lemmikiksi?

P.S. Kuvissa talo on tyhjillään ja vanhat verhot ovat vielä ikkunoissa. Ne kyllä lähtivät heti kun me tulimme taloon...

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kotona

Viime keväänä näihin aikoihin talokaupat olivat lähes varmistuneet. Olimme käyneet tutustumassa naapurikaupungissa sijaitsevaan kohteeseen pari kertaa, tehneet reilun tarjouksen ja se oli hyväksytty saman tien. Kaupan toteutumisen ehdoksi olimme kuitenkin laittaneet kuntokartoituksen ja sen tuloksen. Ja niinhän siinä kävi, että saatuamme kyseisen raportin päätimme vetäytyä kaupasta. Rakennustarkastajan varovaisen arvion perusteella voitiin nimittäin olettaa, että talo oli perustuksiaan myöten homeessa.

Ai että otti koville. Olimmehan jo usean vuoden ajan etsineet itsellemme vanhaa taloa remontoitavaksi ja kun "unelmatalomme" osoittautuikin todennäköiseksi homerotiskoksi, oli pettymys valtaisa. Olin jo mielessäni sisustanut taloamme kodiksi ja puutarhakalusteetkin olin ehtinyt tilaamaan tutulta puusepältä (älytöntä, joo myönnetään). Mutta onneksi järki voitti, vaikka tunteet myllersivätkin tuolloin kuin merenselkä syysmyrskyssä.

Puolisen vuotta myöhemmin, tarkemmin sanottuna joulukuun 18. päivänä allekirjoitimme paperit nykyisestä talostamme. Ihan Jouluksi emme ehtineet uuteen kotiimme muuttaa, mutta ensimmäisen yömme kotona vietimme Uutta Vuotta vastaanottamassa hiljalleen lämpenevän pönttöuunin edessä, lattialla makuupusseihin kääriytyneinä kynttilöiden valaistessa huonetta pehmeällä valollaan.

Tunne oli silloin täysin epätodellinen: monta vuotta yhteisen kodin etsintää, lukuisia innostumisia, valtavia pettymyksiä - ja nyt olimme vihdoin kotona! Talo tuntui heti omalta -kodilta- ja se täytti kaikki meidän vaatimattomat vaatimukset: vanha, remontoitava puutalo, jossa hinta ja kunto suht kohdallaan, tulisijoja 5 kappaletta (joista 2 pönttöuunia, ihanaa!), katu ja tienoo rauhallinen, tilaa on (vaikka perheenlisäystäkin ajatellen) ja niin edelleen.

Välillä tuntuu vieläkin, että tämä ei voi olla totta. Mutta pakko se on uskoa -tämä talo on nyt meidän kotimme! Ja se tuttu puuseppä lupasi piakkoin tehdä ne puutarhakalusteet tähän pihaan, kun se ei kaikeksi onneksi silloin viime keväänä ehtinyt kalusteiden tekoa aloittaa.

Tässä blogissa kerron siis elämästämme remontin keskellä. Tässä talossa, näissä huoneissa mikään ei tule valmiiksi hetkessä eikä suoria nurkkia ole. Vähän niin kuin ei elämässäkään.