torstai 5. syyskuuta 2013

Pienen tytön kaapista pienen pojan kaapiksi

Muistattekos meidän makuuhuoneen kaappikaunokaisen? Tuskinpa vain, ja kuinka voisittekaan :) No joka tapauksessa, kyseinen kaappi oli siis vain lainassa Tommin siskolta, ja jouduin siitä luopumaan vaikka hirvittävää tuskaa se tuottikin. Kaikeksi onneksi naapurin puuseppä oli säästänyt erään vanhan kaapinrohjakkeen...


Tässä kaapissa hauskaa on se, että kun olin pieni niin kuin sieni, minun vaatteitani säilytettiin siinä! Viime vuosituhannen lopulla, isäni liityttyä taivaallisiin ilmavoimiin muutimme äitini kanssa rintamamiestalostamme kerrostaloon, koska meidän voimat eivät riittäneet vanhasta talosta ja sen pihasta huolehtimiseen. Voitte kenties kuvitella minkälainen määrä tavaraa jäi yli kun siirryttiin liki kolmenkymmenen vuoden omakotiasumisen jälkeen kerrostalokaksioon! Mutta kuten sanottu, naapurin puuseppä (veljeni hyvä ystävä siis) oli silloin pelastanut vanhan kaappini ja ystävällisesti luovutti sen minulle takaisin viime vuoden puolella :) Ihana, ihana naapuri!


Kaappi oli tosin kärsinyt vähän ajan saatossa (ei se priima ollut meiltä lähtiessäänkään), mutta Tommi näppäränä miehenä halusi kunnostaa siitä vaatekaapin meidän Pikkuhyypiölle ennen tämän syntymää. Viilupinta oli paikoin kulunut niin pahasti, että vaihtoehdoksi jäi vain hiominen ja maalaaminen. Siinä meni melkein hienot piirustuksetkin piiloon (tottahan toki pikkutyttönä oli pitänyt vähän piirrellä kaapin oviin!), mutta vielä on yksi tikkutyttö sisäovessa näkyvissä. Ihana olisi ollut säilyttää kaappi alkuperäisessä lookissaan, mutta se ei vaan ollut enää mahdollista. Joten valkoinen väri, turvallinen valinta... hmm. Ja uudet hyllyt ja takaseinä. Ja paljon pieniä vaatteita :) Kyllä siinä kelpaa pikkuisen garderobia säilyttää.


Kysyin kerran äidiltä kaapin alkuperää, ja selvisi että se on tullut kaupanpäällisinä kun isä ja äiti aikaan ostivat rintamamiestalomme. Viisikymmmentäluvun kaappi se varmastikin on. Siinä on sitäpaitsi tismalleen samanlaiset avainpesät ovissa kun meidän uudenkarheassa telkkaritasossa! Toisen avaimenpesistä väritin pienenä tyllerönä onnistuneesti tussilla vihreäksi, mutta onneksi väri on jo melkein kulunut pois.

Joten, vaikka tämä nykyinen kaappi ulkonäössä häviääkin Ninnun kaapille 1-0, on sen tunnearvo ainaskin satakertainen! Mutta nyt Pikkuhyypiö kainaloon ja iltapesulle. Ja jos vielä sitä ennen kävisi vaatekaapilla hakemassa pienen yöpuvun pienelle rakkaalleen...

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua toivotellen

Purppura

5 kommenttia:

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Voi ihana mikä kaappi ja mikä ihana tarina kaapilla!

Ani/Uutta Vanhaa Lainattua kirjoitti...

Kaunis tarina ja kaunis kaappi!

ja mikähän kumma siinä lienee ollut että allekirjoittanutkin on piirrellyt samanlaiseen vähän isompaan kaappiin joskus 40 vuotta sitten... ;)Ei vissiin ollut paperia :D

Purppura kirjoitti...

Kiitos Irmastiina ja Ani. Joo, silloin ennenvanhaan oli paperikin niin kallista että piti piirrellä kaapinoviin :-)

Hyvä Mieli kirjoitti...

No olipa kiva tarina kaapilla ja on varmasti tunnearvoa!!

Purppura kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Hyvä mieli! Kyllä, tunnearvoa kaapilla on paljon. Ja miten ihanaa sitä oli alkaa täyttämään pikkuruisilla vaatekappaleilla... :-)