keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ikävä

Muutama kymmenen kesää ihmiselle annetaan, runsas, välkkyvä kesä,
ja joku painaa kylmät luomesi kiinni.
Metsä kimaltaa kuoleman lumessa.
Kivi on jäinen ja karhea:
siinä on nimesi, ja ne
päivät, jotka sinulle annettiin.
-Rakel Liehu

Ja niinhän siinä kävi, että kuukausi diagnoosista jouduimme hyvästelemään Tommin isän, Poikasen ainokaisen Papan. Ikävä on kova, vaikka tuntuu, ettei vielä edes kunnolla tajua koko asiaa.

Jollakin tapaa on niin epäreilua, että elämä jatkuu muilta osin ja lähestyvä kevät osoittaa sen meille vielä jotenkin niin raa'alla tavalla. Toisaalta, niinhän sen pitääkin jatkua. Ja se jatkuu.

Jokaisen meidän on lähdettävä täältä.
Ei siinä saa olla surua.
Tämäkin käsi on kerran multaa,
mullasta nouseva hiljainen kukka.
-Rakel Liehu

Ikävöiden,

Purppura