perjantai 27. syyskuuta 2013

Pala historiaa

Syksy tuli sittenkin. Tässä sitä istutaan villasukat jalassa, leivinuunissa on tulet ja jos sitä kohta sen teekupposenkin ottaisi käteen... Nuohooja kävi viime viikolla ja nyt on mukava lämmittää tulisijoja kun on röörit puhtaina :) Tosin omat röörit ovat kyllä niin tukossa, että niiden kohdalla ei puhtaudesta voi puhua samana päivänäkään. Samaten Poikasen nokka pitää kurluttavaa ääntä varsinkin öisin, ja sitten sitä nukkuu vielä normaalia huonommin kun pitää kuulostella saako se edes henkeä :/ Huoh.

(Teekupponen haettu käteen!)

Äitimuori oli kesällä kaappeja siivotessaan törmännyt pariin paperinpalaan ja lahjoitti ne ystävällisesti minulle. Toinen paperi on isoisoisäni kansakoulun päästö-todistus vuodelta 1896 ja toinen Eläkekirja eli ns. syytinkisopimus, jossa sopijaosapuolina ovat isoisoisovanhempani sekä isoisovanhempani. Taas aukeni pieni pala oman suvun historiaa jotenkin konkreettisemmaksi näiden papereiden myötä!


Isoisoisäni Johan Emil eli Eemeli on päästö-todistuksen mukaan käynyt Kimingin kylän kansakoulua 13-vuotiaana yhden lukukauden verran ja on siten suorittanut koulun oppimäärän täydellisesti. Kouluajallaan hän on osoittanut hyvää (10) käytöstä ja tyydyttävää (7) huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta. Oppiaineina on ollut Uskon-oppia, Äidinkieltä, Maantiedettä, Laskentoa, Muoto-oppia sekä pintain ja kappalten mittaamista, Luonnontieteitä, Piirustusta, Kaunokirjoitusta, Laulua, Voimistelua ja Käsitöitä.


Eläkekirjassa "vuotuisesta elinkautisesta eläkkeestä" ovat sopineet niin ikään samainen Emil ja hänen vanhempansa Leena ja Elias. Sovittu on muun muassa seuraavaa: päärakennuksesta kaksi kammaria asuttavaksi ja vaatehuoneeksi vinttikamari ja aitasta riittävä tila ruokatarvikkeille. Peltoa aarin ala kasvitarhamaaksi, joka tilanomistajan on aina vuosittain lannoitettava ja kylvökuntoon muokattava. Polttopuita tulee saada riittävästi ja valmiiksi pilkottuna talon puuvajasta. Leenalle ja Eliakselle on annettava tilaa talon leipomahuoneessa ja saunassa niin usein kun he itse katsovat hyväksi. Tarvittava lämpö on saatava molempiin. Sitten on lueteltu erikseen ruokatarvikkeita, muun muassa 5 litraa täysmaitoa vuorokaudessa (!), vuosittain 50 kg kauraryyniä ja 30 kg voita, 15 kg kahvia ja kymmeniä kiloja eri eläinten lihoja. Lisäksi vuosittain pieksusaapaspari kummallekin ja 10 metriä palttinaa. Kalastus- ja metsästysoikeus talon mailla tulee säilyä. Hoitaja tulee järjestää, jos vanhukset eivät pysty enää hoitamaan itseään ja tilanomistaja on myös velvollinen saattamaan heidät aikanaan kunnialla hautaan. Asiakirja on päivätty huhtikuun 11. vuonna 1921. 



Isoisoisoäitini Leena ei ole osannut kirjoittaa, sillä hänen allekirjoituksenaan on vain puumerkki X.

Kyllä ovat ajat tuosta muuttuneet! Harva hoitaa enää vanhempansa hautaan saakka samassa huushollissa. Ja kouluakin käydään nykyään vähän enemmän kuin yhden lukukauden verran.


Kuvassa on Kansakoulun päästö-todistuksen itselleen hankkinut isoisoisäni Eemeli ja isoisoäitini Hilma. Tämä kuva on ilmeisesti otettu Ameriikassa, jossa pari käsittääkseni kihlautui. Tarkkaa tietoa kuvanottamisajankohdasta ei ole, mutta Eläkekirja on allekirjoitettu vuonna 1921, joten sitä ennen isoisovanhempani ovat maailmalta palanneet. Mummoni on syntynyt vuonna 1922. Kuvassa hämärästi näkyvä kivellinen kihlasormus on onnekseni periytynyt minulle. Sain sen rippilahjaksi, kuten äitini ennen minua. Jos meille ei tule enää tyttövauvaa, olen luvannut sormuksen veljentyttärelleni hänen rippilahjakseen. Pieni perintösormus, jonka rahallinen arvo ei ole kummoinen, mutta jälleen kerran tunnearvo on valtaisa :)

Nyt lähden lisäämään vähän pökköä pesään ja saatanpa napata kainalooni sohvalle yhden kierivän Poikasen tuosta lattialta.

Kuulasta syysviikonloppua kaikille

toivottaa Purppura


P.s. SatunNainen, tervetuloa tähän taloon ja näihin huoneisiin :)
 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Naputtelupaikka

No sainpas Pikkuhyypiön vihdoin nukahtamaan tuohon lattialle! Siinä se tuhisee pienen pojan unia vanhan täkin päällä, uniriepu kainalossa. On se ihana, on se. Niin ihana, että taidan luopua Pikkuhyypiö -määritelmästä ja siirtyä käyttämään nimitystä Poikanen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja Pikkuhyypiötäkin on kyllä käytetty ihan kaikella rakkaudella! Itse käyttäisin mieluusti Pentua, sillä sana tuo minulle mieleen pörröisen kissan- tai koiranpennun, mutta se on kuulemma halventava nimitys!?! Ei saa verrata ihmispentua eläimeen... Ja pöh, sanon minä.

Syysflunssaa meinaa pukata, sekä Poikaselle että minulle. Viikonloppuna jo jätettiin vauvauintikin väliin, sillä eihän kipeänä saa urheilla. Tosin Poikasen jalkatyöskentely altaassa on ollut melkoisen kaukana urheilusuorituksesta, mutta kyllä se vaan on kovaa vauhtia kehittymässä nutipäästä polskivaksi sammakonpoikaseksi! No, koska emme päässeet kehittymään altaassa, kehitti Poikanen sitten viikonlopun päätteeksi itselleen ensimmäisen hampaan alun. Sitä ollaan nyt sitten koitettu hoitaa ja harjata. Kova urakka :)

Mietin mitä teille esittelisin tänään. Harmittaa kun täällä alakerrassa on niin kertakaikkisen sotkuista ja keskeneräistä (ilmeisesti aina ja ikuisesti), että laajempaa kuvakulmaa on ihan mahdoton esittää. Siispä tarjoilen tämänhetkisen ajantappopaikkani eli tässä sitä tulee istuskeltua silloin tällöin Poikasen päiväunien aikaan.
 

Kyseessä on meidän tietokone"nurkka" ilman nurkkaa. Tai onhan se tavallaan nurkassa tuossa kaapin vieressä pönöttäessään, mutta pöydän sijainti on kylläkin keskellä huonetta. Pöytä on tämän kotipaikkakuntamme edesmenneen Työväenopiston vanha pulpetti, jonka naapurin puuseppä on aikanaan pelastanut talosta ja kunnostanut tällaiseksi. Jälleen kerran allekirjoittaneen puumerkit löytyivät yhdestä pulpetista, mutta nyt en muista oliko kyseessä juuri tämä yksilö. Naureskeltiin kyllä asialle puusepän kanssa, kun pöytiä syynättiin ennen entisöintiä. Yläasteaikana meidän käsityötunteja nimittäin pidettiin Työväenopistolla ja näköjään oli vielä siinä vaiheessa pitänyt piirtäjän lahjojaan harjoittaa -tosin vähän kysenalaiseen paikkaan. Hmm. Voin kyllä vannoa, että nykyään ei ole tapana piirustaa/kirjoitella kalusteisiin!


Kuva meidän työpöydästä varmasti naurattaa tuttuja, jotka tätäkin blogia käyvät joskus lueksimassa. Yleensä pöytä on nimittäin täynnä tavaraa ja maksamattomia laskuja ajelehtii pitkin pöytää, mutta pakkohan se oli vähän siistiä ennen kuvan ottoa. Joo, ja pölytkin pyyhin. Seuraavan kerran varmaan ensi vuoden puolella!


Näkymä ikkunasta avautuu kadulle ja sen yli naapurin pihaan. Tällä hetkellä naapuritalossa ei ole asukkaita eli näkymät ovat melko rauhalliset satunnaisia koirankusettajia lukuunottamatta. Talon edessä kasvaa syreeniä ja nyt siihen on kuin huomaamatta pesiytynyt myös pari vaahteraa, jotka täytyy varmaankin katkoa ennen kuin ne kasvavat niin isoiksi että peittävät koko näkymän.

Viikonloppuna tässä meidän kulmilla oli muuten pienimuotoinen rompetori, jota käväistiin äitimuorin kanssa katsomassa. Ei tehty mitään löytöjä, mutta mukavahan se oli taas vanhaa tilpehööriä katsastaa. Kirppikseltä sen sijaan nappasin mukaan nämä:


Eli vanhoja leivosvuokia ja kristalleja, bling bling! Askartelua siis vähän luvassa. Sitten jossain vaiheessa. Joskus. Toivottavasti vielä tämän vuoden puolella... Poikanen nimittäin kierii ympäri huushollia siihen malliin, että koko ajan pitää olla kärppänä katsomassa mitä kaveri touhuaa. Tänään on Poikanen saanut lähdöt pari kertaa tuhkaämpäriä ravistelemasta ja sukka/villalankalootaa hipeltämästä. Pitää vissiin alkaa siirtelemään tavaroita pois Poikasen tieltä!


Terkuin
tavaroidensiirtelyvastaava Purppura
 

torstai 5. syyskuuta 2013

Pienen tytön kaapista pienen pojan kaapiksi

Muistattekos meidän makuuhuoneen kaappikaunokaisen? Tuskinpa vain, ja kuinka voisittekaan :) No joka tapauksessa, kyseinen kaappi oli siis vain lainassa Tommin siskolta, ja jouduin siitä luopumaan vaikka hirvittävää tuskaa se tuottikin. Kaikeksi onneksi naapurin puuseppä oli säästänyt erään vanhan kaapinrohjakkeen...


Tässä kaapissa hauskaa on se, että kun olin pieni niin kuin sieni, minun vaatteitani säilytettiin siinä! Viime vuosituhannen lopulla, isäni liityttyä taivaallisiin ilmavoimiin muutimme äitini kanssa rintamamiestalostamme kerrostaloon, koska meidän voimat eivät riittäneet vanhasta talosta ja sen pihasta huolehtimiseen. Voitte kenties kuvitella minkälainen määrä tavaraa jäi yli kun siirryttiin liki kolmenkymmenen vuoden omakotiasumisen jälkeen kerrostalokaksioon! Mutta kuten sanottu, naapurin puuseppä (veljeni hyvä ystävä siis) oli silloin pelastanut vanhan kaappini ja ystävällisesti luovutti sen minulle takaisin viime vuoden puolella :) Ihana, ihana naapuri!


Kaappi oli tosin kärsinyt vähän ajan saatossa (ei se priima ollut meiltä lähtiessäänkään), mutta Tommi näppäränä miehenä halusi kunnostaa siitä vaatekaapin meidän Pikkuhyypiölle ennen tämän syntymää. Viilupinta oli paikoin kulunut niin pahasti, että vaihtoehdoksi jäi vain hiominen ja maalaaminen. Siinä meni melkein hienot piirustuksetkin piiloon (tottahan toki pikkutyttönä oli pitänyt vähän piirrellä kaapin oviin!), mutta vielä on yksi tikkutyttö sisäovessa näkyvissä. Ihana olisi ollut säilyttää kaappi alkuperäisessä lookissaan, mutta se ei vaan ollut enää mahdollista. Joten valkoinen väri, turvallinen valinta... hmm. Ja uudet hyllyt ja takaseinä. Ja paljon pieniä vaatteita :) Kyllä siinä kelpaa pikkuisen garderobia säilyttää.


Kysyin kerran äidiltä kaapin alkuperää, ja selvisi että se on tullut kaupanpäällisinä kun isä ja äiti aikaan ostivat rintamamiestalomme. Viisikymmmentäluvun kaappi se varmastikin on. Siinä on sitäpaitsi tismalleen samanlaiset avainpesät ovissa kun meidän uudenkarheassa telkkaritasossa! Toisen avaimenpesistä väritin pienenä tyllerönä onnistuneesti tussilla vihreäksi, mutta onneksi väri on jo melkein kulunut pois.

Joten, vaikka tämä nykyinen kaappi ulkonäössä häviääkin Ninnun kaapille 1-0, on sen tunnearvo ainaskin satakertainen! Mutta nyt Pikkuhyypiö kainaloon ja iltapesulle. Ja jos vielä sitä ennen kävisi vaatekaapilla hakemassa pienen yöpuvun pienelle rakkaalleen...

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua toivotellen

Purppura

tiistai 3. syyskuuta 2013

Joulu tuli (ja meni) ja taas sitä ootellaan

Viime viikolla meidän elämä oli yhtä juhlaa, kun vietimme muutaman päivän sisällä kummityttömme 2-vuotissyntymäpäiviä, Pikkuhyypiön ensimmäisiä nimipäiviä ja Tommin pikkuveljen rippijuhlia. Eilen suoritettiin sitten puolihallittu mahalasku arkeen (plötsis) ja nyt koitetaan keksimällä keksiä uusia juhlan aiheita.

Eilen oli kyllä vähän niin kuin Joulu, kun postissa saapui hartaasti odotettu blogikilpailun voittopaketti:



Eli meikäläistä onnisti ihan kympillä kun Lievestuore As.  arpoi voittajan blogissaan käydyn arvauskisan jälkeen. Ja voitinpa vielä väärällä vastauksella eli ihan moukan tuuria :) Eipä olekaan kyllä ollut arpaonnea pitkään aikaan ennen tätä!

Ja mitäpä sieltä paketista paljastuikaan?



Sieltä kuoriutui lukemaan kutsuva kirja Upeaa rojua, Vanhojen huonekalujen uusi elämä. En ole vielä ehtinyt kirjaa avata -ja totta puhuen vähän hirvittääkin avata, ettei vaan kohta iske karmea tuunausinnostus... Kun nyt ei vaan olisi oikein aikaa paneutua mihinkään hienoon ja aikaavievään. Tai voi kai sitä vaan lukaista ihaillen muiden aikaansaannoksia, vähän niin kuin täällä blogimaailmassakin!

Kirjan mukana tuli myös suloinen, veturinmallinen piparkakkumuotti eli kai se on jo ruvettava suunnittelemaan sitä oikeaa Joulua leipomisineen ja muine hössötyksineen... Ja on me itse asiassa jo vähän suunniteltukin, tsihih!


Joulunodotusterveisin

Purppura

P.s. Lievestuore As., kiitos vielä paketista ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi tähän taloon ja näihin huoneisiin!

P.p.s. Emmää nyt ihan Jouluhullu kuitenkaan oo...

P.p.p.s. Tai oommää ehkä ihan vähän.