sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kylmäkomero

Viime viikonloppuna räjäytimme siis keittiömme yhteydessä sijaitsevan kylmäkomeron. Vanhat, haisevat pahvit otettiin alas ja kurkattiin mitä komero on syönyt. Vanhat laudat pahvien alla olivat suurinpiirtein kunnossa, ajan saatossa tosin hiukan tummuneet mutta edelleen kovaa puuta eikä lahoa näkynyt. Eikä tila myöskään haissut mitenkään erityiselle, joka antaisi aihetta epäillä jotain, jonka nimeä en halua mainita :)


Ajatuksena oli, että mikäli vanha puupinta sen sallii vedetään vaan maali pintaan ja laitetaan uudet hyllyt, mutta ilmeisesti ne pahvit olivat siinä laudoituksen päällä sen takia, etteivät purut pöllähtele sieltä lautojen välistä komeroon. Joten puruongelman vuoksi jouduttiin laittamaan uudet paneelit päälle ja samalla heitettiin vähän villaa lisäeristykseksi. Eipähän valskaa sieltä komeron kautta sitten niin helposti kylmää keittiön puolelle. Paneelit saatiin naapurin puusepän ylijäämävarastosta kantohintaan. (Tai no saattaa olla, että muutama tölkki olutta joudutaan kantamaan naapurin puolelle tässä jossain vaiheessa. Vaihdannaistalous on kivaa.)


Varsinaisestihan me ei tarvita kylmäkomeroa ruokien säilytykseen, mutta koska keittiössä on todella vähän kaappeja, tarvitaan ehdottomasti lisää säilytystilaa ja näin ollen komero saa toimia tulevaisuudessa astiakaappina. Tähän mennessä se on toiminut lähinnä romuvarastona...


Pientä kuvasarjaa tähän väliin tilan hahmottamiseksi:


Kiva peiliovi...
... jonka takana sälää ja roipetta...


Ällöttävät pahvit ja liekö talon entisen rouvan
alushousut tukkimassa ilmanvaihtoa...

Vanhaa puupintaa pahvien alla

Komerosta irtirevityt hyllysysteemit
(jotka koristavat tällä hetkellä meidän pihamaata)

Päätyseinän panelointia

Tänään ehdin pikkuisen paneloimaan lisää, mutta paneelien maalaaminen saa suosiolla jäädä ensi viikkoon. Ja huomenna en ainakaan liikuta evääkään, kun menen töiden jälkeen hierojalle. Laitan kuvia kun edetään asian kanssa. Hyllyistä ei muuten ole mitään tietoa että minkälaiset sinne kannattaisi laittaa. Hmm.


Taidan sitä paitsi joutua piakkoin sukkalangan ostoon. Ystävä löi nimittäin tänään käteen sukkapuikot ja 3-6 -luokkalaisten käsityökirjan vuosimallia -84, johon oli laitettu tilkku väliin merkkaamaan villasukan kutomisohjeita. Huoh. Pikaisesti vilkaisin, enkä tajunnut kantapään teosta yhtään mitään. Siinähän ne mun ihanat kevätillat nyt sitten kai kuluu...




huokailee

Purppura Puikkonen



lauantai 26. helmikuuta 2011

Pssst... haluatteko kuulla salaisuuden?

Nyt vannotan teitä rakkaat lukijat pitämään seuraava asia ihan omana tietonanne.

Lupaatteko?

...


No, se yksi maalaus siitä eräästä naisesta... se joka on siellä Louvren taidemuseossa...

...se on väärennös!

Alkuperäinen teos on nimittäin meidän vessassa:





Ja nyt sitten ihan hyssss tästä asiasta. Ei sanaakaan kenellekään. Onko sovittu?

Kiitos. Minä lähden nyt paneloimaan meidän kylmäkomeroa ja sen projektin edistymisestä saatte raporttia huomenissa.


Naulapyssysankariterveisin

Purppura

P.S. Kotihiiri, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi tähän taloon ja näihin huoneisiin :)

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Marshallia sisustukseen

Menihän se eilinenkin sitten lopulta "harakoille", kun innostuttiin lähtemään soitinmessuille Lutakkoon. Tommi kuolasi siellä Fendereitä ja Gibsoneita ja Ulla ja minä lähinnä Timo Kämäräistä. Tai siis hänen kitaransoittotaitoaan :) Mukava reissu, mikäs siinä, vaikkei yhtään soitinta matkaan tarttunutkaan.

Mutta Marshallin kaapit saatiin sentään kotiin messuilta. Ei ihan mitään keikkakamaa, mutta sellaista pientä kotihifistelyä, tsihih.


Siitä saa sähkökitaraan hyvät säröt :) Ja aika helppo on roudatakin... On Tommilla tietty vähän isommat kaapit sitten "oikeaan" käyttöön, mutta tämä saa riittää nyt kotioloissa äänenvahvistukseksi. Ja käyhän tämä oikeastaan sisustuselementiksikin, kun on niin söpö! Kitarat ja muut soittimet on mun silmissä kyllä muutenkin osa sisustusta :)




Remonttitaukomme stoppasi pieneksi hetkeksi, ja tänään "räjäytettiin" sitten tuvasta meidän kylmäkomero. Nyt tietsikkahuone on täynnä keittiösälää ja pihamaa täynnä purkujätettä. Palaan aiheeseen ensi viikolla!


Jääkalikkavarvasterveisin

-Purppura-

P.S. No mutta, nythän täällä käy sutina! Maiju, tervetuloa tähän taloon ja näihin huoneisiin :)

perjantai 18. helmikuuta 2011

Hyvin tarkenee (?)


Tulkoon vaan silmitön talvi
hyytyköön maa
rakkauden riepuun 
me kietoudutaan

Tulkoon vaan silmitön talvi
järjetön sää
meitä ei kylmetä 
routa ja jää

Miljoonasade: Silmitön talvi


Jossakin ne unisukat on lämmitettävä :)

Viikko hujahti taas hirmuista vauhtia. Kiva viikko olikin, melko runsaasti musiikilla höystetty. Viime sunnuntaina oltiin kuoron kanssa keikalla paikallisessa kirkossa, keskiviikkona oli normaalit kuorotreenit, eilen olin ystävän kanssa Club Painiksella kuuntelemassa Pauli Hanhiniemeä ja tänään on vuorossa bänditreenit. Siinähän sitä musisointia yhdelle viikolle.

Remonttitauko jatkuu edelleen. Viikonloppuna voisi tietysti viritellä jotain muutakin kuin kitaraa. Katsotaan, jos ihan jotain pientä remppasäätöä keksisi...


Lämmintä viikonloppua
toivoo

Purppura

maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää Ystävänpäivää!

Laitanpa tässä vähän ystävänpäiväkukkia kaikille niille, jotka eivät sellaisia tänään saaneet. Enkä muuten saanut minäkään, sillä nämä ovat jo perjantaina ihan itse hankitut. Joten ei tarvitse olla kateellinen :D 







Osaattekohan arvata lempikukkani? 


Tsihih ja tirskis

pärskii

Purppura

P.S. Kirsikka, tervetuloa tähän taloon ja näihin huoneisiin :)

lauantai 12. helmikuuta 2011

Raukeaa viikonloppua

Huutokauppaan en ole ehtinyt, mutta pikkusen ehdittiin eilen kirppistelemään. Saldo oli tosi huono, ei tarttunut juuri muuta mukaan kuin muutama taulu/kehys. Ja sentään 3 kirpputoria koluttiin! Vai onkohan musta kehittynyt jo vähän valikoivampi kuluttaja??? Huonekalujen hinta on kyllä kirppiksillä pompsahtanut ihan mahdottomasti, jostain kämäsistä hyllyistä ja muista sen semmoisista pyydettiin ihan riistohintoja.


Etsittiin samalla pyyhekoukkuja yms. kylppäriin ja vessaan, mutta mitään ei tarttunut mukaan Kodin Terrasta eikä Kodin Ykkösistäkään. Järkytyin nimittäin myös koukkujen hinnoista: viisikymppiä ihan vaan yhdestäkin koukusta tai renkaasta. Mulla on nyt mennyt jotenkin ohi tämä hintojen nousu... Tänään katselin vielä netistä kylppäritarvikkeita, ja kun löysin mielestäni kivan hyllyn kylpyhuoneeseen oli hinta sitten 150 euroa. Yhdestä pienestä hyllystä. Nyyh. Jotenkin vaan tuntuu, että kun on saanut mieleisensä tilan aikaan, niin sitten haluaisi sinne myös mieleiset yksityiskohdat. Mutta taidan sitten kuitenkin tyytyä tusinatavaraan jostain halpamarketista, kun kylppärin "arvoa" ei kyllä nosta yksi pieni pyyhekoukku... Ei kai se voi arvoa silloin laskeakaan?




Tällainen piece of art tarttui matkaan kirppikseltä. Kehykset ovat kerrassaan herkullisen runsaat ja kaikessa rumuudessaan jo melkein hienot, joten se saa paikan yläkerran kullitetusta vessasta. Tietenkin :) Sopii ylevään tunnelmaan!


Koska ostoskierros suoritettiin eilen työpäivän päätyttyä, jäi tänään ihanasti aikaa olla vaan ja nautiskella muun muassa auringosta (sisätiloissa enimmäkseen). Nappasin ohi kulkiessani kuvan makuuhuoneen pienestä, lämmittävästä yksityiskohdasta:



Saatiin siis joululahjaksi pari lampaantaljaa sängyn viereen. Nyt on ihana upottaa aamusella varpaat lämpimään taljaan kylmän lautalattian sijaan. Lautalattia on muuten kiitettävästi pitänyt pauketta pakkasien aikaan ja raot lattiassa ovat levinneet huomattavasti viime kesästä. Toivottavasti ei kohta pudota suoraan alakertaan nukkuessamme!


Ja sitten vielä kylpyhuoneeseen:







eli nakkasin siis vanhoja pulloja kylppärin ikkunalaudalle, enkä aio sinne verhoja laittaa. Aurinko paistaa kylppäriin lähes koko päivän ajan, joten pullot tuovat kivaa sävyä mustavalkoiseen tilaan. Pulloista löytyy vihreän ja violetin eri sävyjä. Kiitos Kikille vinkistä tuikkukippojen asettelusta tuonne tilaan. Iltasella voikin sinne heittää pullojen joukkoon jonkun värikkään tuikun valoa ja lämpöä tuomaan :D


Uunissa muhii valkosipuliaurajuustokermaperunat ja possun filee. Punaviini odottaa avattuna pöydällä, joten kai se on pakko taipua ruokapöytään...


Ihanan raukeaa viikonloppua

toivottelee

Purppura

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Olohuone

Jepulis. Nyt kun meillä virallisesti vietetään remppataukoa, niin ehtii hyvin tehdä pientä hienosäätöä talossa. Järkättiin siis alkuviikosta olohuonetta vähän uusiksi. Hitusen (aika paljon itseasiassa) häiritsee olkkarin seinien kellertävä väri. Tapetit näyttää siltä kuin sisällä olisi kessuteltu parikymmentä vuotta, vaikka tiedän että näin ei ole. Pinnat uusiksi ja kiireesti! Ei kun meillähän oli nyt se tauko. Joo tosiaan. Jos sitten ensi keväänä... (tuo viimeinen lause on usein kuultu Tommin suusta, toim. huom.)


Olohuoneesta vietiin pois kirjahyllyn alaosa, joka oli ikkunan alla kukkapöytänä. Sen tilalle saatiin toinen sohva ja vanha nojatuoli. Telkkari oli ennen nurkassa vaaleansinisen lipaston tilalla ja nyt se siirrettiin keskelle seinää, joten meillä on nyt molemmilla oma lököilysohva, josta voipi katsella vaikkapa Idolsia :D











Kalusteet ovat meidän vanhasta kodista lukuunottamatta mustaa kahdenistuttavaa sohvaa, jonka ostin anopilta viime syksynä. Muuta "uutta" ei aiotakaan ostaa ennen kuin remppa on valmis. Saa sitten ostella sellaiset huonekalut kuin sisustukseen sopii.


Vaikka kuvista voisi jotain muuta päätellä, en pidä ollenkaan sinisestä väristä sisustuksessa. Ja nyt siis tarkoitan, etten halua sinistä omaan kotiini. Muiden nurkissa sininen on ihan ok :) Sininen lipasto ja nojatuoli ovat toiselta anopilta käytettyinä saatuja. Niin joo, minuahan on siis siunattu kahdella anopilla, jos joku ihmettelee ;)


Television taustalla olevan ryijyn ostin vuosi sitten käytetyn tavaran liikkeestä. Se oli hirmusen hyvässä kunnossa ja kun siinä on lempivärejäni eli violettia ja turkoosia, niin pitihän se saada. Sen lopullinen sijoituspaikka (näillä näkymin) on yläkerran aulassa, jahka saadaan maalattua sieltä seinät ja portaikko myös. Valkoista seiniin ja turkoosia portaisiin. Luulisin että ryijy käy sinne sitten aikastalailla hyvin.

Ovi television vasemmalla puolella vie "kodinhoitotilaan", johon eilen saatiin vihdoin ja viimein pyykkikone. Jei! Seinän taakse jää myös kylpyhuone. Olohuoneessamme on siis yksi iso ikkuna sekä 3 oviaukkoa, mikä ei yhtään helpota huonekalujen järjestelyä.


Tällaista meidän olohuoneessa tällä hetkellä. Tosin jo vartin päästä siellä saattaa olla pikkuisen sotkuisempaa...




Sotkemisiin,

Purppura

lauantai 5. helmikuuta 2011

Tunnustuksia

 

Ensi alkuun kiitos Hyvä mieli -blogiin tunnustuksesta :) Vähän olin epävarma, että kumman "palkinnon" sain, joten nappasin sitten ahneuksissani molemmat. 
Näiden myötä pitäisi vissiin kertoa 7 asiaa itsestään, ja viedä tunnustuksia eteenpäin kivoille blogeille. Hmm. Tuumataanpa hetki...




Ööh.


1. Olen erittäin itsepäinen. Rasittavuuteen saakka.


2. Inhoan, lähestulkoon vihaan beigeä "väriä". Vihailen myös Popedaa.


3. Oikealta ammatiltani olen kulttuurituottaja, tosin toimin tällä hetkellä täysin eri alalla huonon (=olemattoman) työtilanteen vuoksi.


4. En tykkää suvaitsemattomista ihmisistä.


5. Rakastan eläimiä ihan hirveästi, mutta allergian ja astman takia en voi ottaa esimerkiksi koiraa tai kissaa.


6. Pidän myös lapsista (en ihan kaikista kuitenkaan!), mutta en ole onnistunut jälkikasvun saamisessa. Se on taakka joka painaa välillä vähemmän ja välillä enemmän.


7. Olen äärimmäisen laiska siivoamaan (mikä ei tietysti astman kanssa ole hirveän hyvä juttu). Mun mielestä vaan aikansa voi käyttää tärkeämpäänkin, kuten esimerkiksi lorvailuun :D


Ja kun olen muutenkin vähän laiskanpuoleinen, en jaksa alkaa miettimään kenelle erityisesti haluaisin tunnustuksen jakaa eteenpäin. Kaikille lukijoilleni, jotka blogia pitävät. Olkaa hyvät. Ja anteeksi jos en muista käydä kommentoimassa teidän blogeissanne...


Huomenna lupaan laittaa kuvia meidän olohuoneesta. Tehtiin vähän uutta järjestystä sinne... Nyt lähden kultani kanssa löylyhuoneen puolelle. Lauantaisauna <3


Löylyttelemisiin,

Purppura