maanantai 15. heinäkuuta 2013

Viikonlopun vietosta

Olipas mukava ja rentouttava viikonloppu! Lauantaina lähdettiin pitkästä aikaa veneilemään ja meidän pikkuhyypiö pääsi ensimmäistä kertaa oman veneen kyytiin. Vähän jännitettiin kuinka sujuu veneily pikkukipparilta, mutta tyyppi oli lopulta ihan elementissään, nauraa rätkätti mitä enemmän vene hyppyytti! Isomummo sanoikin kerran, että kyllä kaverista veneilijä tulee, sen verran on kuitenkin Keiteleen vettä suonissaan :) Isomummon isä on aikanaan ollut töissä höyrylaiva Keiteleellä, joten sieltä ne geenit vissiin tulee.

Ihana päivä oli olla vesillä, tuulta ei juuri ollut ja keli oli aurinkoinen ja lämmin. Ajettiin Sumiaisiin Kyläpäiville ja kierreltiin siellä aikamme. Tommi teki hauskan löydön eräältä pihakirppikseltä:


Pari miestenlehteä siis, vuodelta -55 (oh, mikä riimi!). Nämä pin-up tytöt pääsevät jossain vaiheessa kehyksiin ja seinälle. Sitä en tiedä vielä mille seinälle :) Ihanan viattomia kuvia kyllä!

Illalla saunottiin omalla porukalla pihasaunassa ja kyllä oli taas mukavaa. Pikkuhyypiö saunoi tietysti ovi auki, kylpyammeessaan sai kylvyn ja kannuteltiin muutaman kerran ettei sukellusrefleksi pääsisi katoamaan. Päästään sitten syksyllä jatkamaan keväällä alkanutta vauvauintiharrastusta.


Oi jospa meillä kaikilla ois kesä ainainen! Paitsi mites sitten Joulun kävisi??? Hmm... taidanpa perua tuon toiveen.


Poutapilviterveisin Purppura

P.s. Tänne on ilmaantunut kuin huomaamatta uusia lukijoita jossain vaiheessa eli tervetuloa ainakin Aija, Seikku p. ja ani. Jos siellä on muitakin uusia lukijoita niin paljon tervetuloa tähän taloon ja näihin huoneisiin :)




Ei kommentteja: