perjantai 12. heinäkuuta 2013

Eteinen

No oho. Aamusella häsläsin puhelimen (älypuhelin ja älykääpiö ei muuten oo hyvä yhdistelmä) kanssa ja onnistuin julkaisemaan keskeneräisen tekstin meidän eteisestä. Toivottavasti sitä ei ehtinyt kukaan näkemään. Mutta tässäpä nyt valmis teksti kuvineen päivineen: Meidän eteinen!

Eteinen, jota edesmennyt mummoni myös konttuuriksi nimitti, saatiin valmiiksi jo aikoja sitten, mutta vielä siellä on yksityiskohtia hiomista vailla. Tehdään kun ehditään :)

Eteinen yläkerran portailta päin kuvattuna. Vasen ovi vie keittiöön.

Kuvassa näkyvä eteisen "takaseinä" jätettiin raakalaudalle ja maalattiin valkoiseksi. Siinä oleva naulakko olisi tarkoitus maalata vielä jossain vaiheessa, ehkäpä turkoosiksi. Naulakko oli alunperinkin tuolla paikallaan, ja syvennys oli tehty komeroksi ovien avulla. Tommi purki ovet pois ja nyt koloon mahtuu just sopivasti naulakko ja lastenrattaat. Ahtaasti, mutta kuitenkin.




Tuolta voi kurkata miltä eteinen näytti pari kolme vuotta sitten. Siis kääk, kolme vuottako sitten??? Mihin tää aika oikein katoaa? No joka tapauksessa, eteinen oli ennen kooltaan noin metri x metri. Tai itse asiassa eteisiähän oli aluksi kaksi, toinen ala- ja toinen yläkertaan vievän oven takana. Yläkertaan vievä ulko-ovi poistettiin, eteisten välinen seinä kaadettin ja näin saatiin vähän isompi eteinen ja yksi sisäänkäynti. Aika paljon käytännöllisempää :)

Alusta lähtien mulle oli melko selvää, että yläkertaan johtavat portaat haluan turkoosin värisiksi. Ja turkoosiksi armaani ne maalasi Betolux Aqualla vihdoin viime kesänä. Sopivaa tapettia metsästin pitkään, mutta lopulta tämä Birger Kaipiaisen Ken kiuruista kaunein vei voiton muista ehdokkaista.

Tykkään tosi paljon!
 
64673
Kuva: www.tapettitalo.fi
Tapetista poimin ihanan possunpunaisen värin ja maalasin sillä mun naulakon (nii-in, meillä on omat naulakot, hehe) takaisen seinäsyvennyksen. Naulakon sain muuten naapurin puusepältä ja se sopii meidän eteiseen kuin nenä päähän koska siinä sattuu hauskasti olemaan portaiden sävyyn sopivat turkoosit puunappulat koukkujen päissä. Mikäs sen kivempaa kuin vanha ja nätti ja vieläpä ilmainen naulakko?

Eteisen lattiaan valitsin tummanharmaan laatan ja lattiaan asennettiin nykyaikaisesti lattialämmitys. Portaikon seinät ja katon maalasin maalarinvalkoisella ja valoisuutta tuli lisää tosi paljon vaikkei entinenkään vaaleankellertävä väri ollut kovin tumma. Mutta kovasti raikastui tunnelma :)

Pienihän tämä eteinen on edelleen, mutta eihän siihen ole tarkoitus jäädä oleilemaankaan. Saa nähdä miten täyttä sitten on kun pikkuhyypiö kasvaa ja tarvitsee välikausiasua, toppapukua, kuravaatteita, kenkiä jne...

Että tämmönen siitä nyt sitten tuli. Keittiöön vievä peiliovi on vielä maalaamatta kun en yhtään tiedä millä värillä se kannattaisi sutaista. Ideoita otetaan vastaan!

Aurinkoista viikonloppua toivotellen

Purppura


P.s. Ilahtuisin tosi paljon kommenteista :)

P.p.s. Ei oo pakko kommentoida jos ei haluu :D

7 kommenttia:

Jaana/Hattaralandia kirjoitti...

Kivan näköinen eteinen. Kaipiaisen tapetin on mun suosikkeja. Ihanat naulakot.

Sanna kirjoitti...

Jos olisi tilaa, lanseeraisin tuon omat naulakot -ajatuksen meidänkin eteiseen. :) Mahtavuutta!

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Kiitos Jaana, kiva kun kommentoit :) Vanhat naulakot on munkin mielestä ihania, ne on usein aika kalliitakin kun kirppareilla katselee!

Sanna Ha, tervetuloa tähän taloon ja näihin huoneisiin! Omat naulakot on tosi jees, tosin puolisoni yritti aluksi vallata munkin naulakon... vaan eipä onnistunut, ei :D

Anonyymi kirjoitti...

Tuo tapetti on niin TÄYDELLINEN :)

Ninnu

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Ninnu, no niin on! Sitä sitten vaan sinne tulevaan kesäkammariin ;)

unna kirjoitti...

Googletin keittiöitä ja päädyin iloisesti teidän eteiseen. Molemmat ovat aivan mahtavia. Nim. itsellä vielä remontoimatta... Mikä on tuo rappusten turkoosin sävy? Aivan mahtava, ihan juuri minun värinen!

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoistasi unna ja kiva kun löysit tiesi tähän taloon ja näihin huoneisiin :-) Turkoosin sävy on Tikkurilan värikartan K370. Keittiöön tehtiin juuri pieni parannus (ainakin omasta mielestäni) kun ikkunaseinä maalattiin ja saatiin vihdoin ja viimein liesituuletin paikalleen. Laitan siitä kuvia vielä tällä viikolla eli käyhän toistekin kurkkaamassa!