sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pääsiäinen purkeissa

On taas vietetty kiva, kiireetön viikonloppu perheen kesken (koska niitä perhanan listoja ei ole tullut vieläkään!!!!!!!!!). Perjantai-iltapäivänä aloitettiin viikonlopun vietto uimahallista, jossa Poikanen polski niin innoissaan, ettei meinannut malttaa lähteä altaasta pois ollenkaan. Ja takaisin altaaseen oli pesutilan puolelta välilämmittelyn jälkeen niin kiire, että taisi tulla pieni viuhahdus -niin pojalle kuin isällekin :D Tsihih. No, seuraavalla kerralla sitten uimahousut jalkaan molemmille!

Lauantaina saimme kutsun Poikasen kummivanhempien luo yökylään, ja tartuttiinkin tarjoukseen enemmän kuin mielellämme. Mulla ei nimittäin kestä enää hermot katsella tätä huushollia, jossa hillittömät tavarakasat vaan kerääntyy erinäisille pinnoille ja villakoirat kasvavat pelottaviin mittoihin, kun ei ole intoa siivota. Kun ne listat puuttuu, you know. Niin ei viiti siivotakaan. No, ehkä logiikka vähän ontuu, mutta se nyt ei ole mikään uutinen mun kohdalla.

Vietiin joka tapauksessa kummityttärellemme pieni pala pääsiäistä näissä purkeissa, jotka päällystin meidän huoneen ylijäämätapetilla. Saa nähdä miten rairuoho kasvaa, se on nimittäin hirveen vaikeeta hommaa se rairuohon kasvattaminen. Joten ulkoistin sen homman 3-vuotiaalle kummitytölle :)



Pääsiäistä (ja niitä saakutin listoja) odotellessa siis. Odottavan aika on joskus tuskallisen pitkä.

Tuskailuterkuin Eija

4 kommenttia:

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Tapetti on kyllä erittäin nätti myös purkeissa. Mekin käytiin polskuttelemassa pitkästä aikaa.

Anne kirjoitti...

Vau tuota tapettia !

Kirsikka kirjoitti...

Tämäpä kiva idea! Voihan listat!

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Syvältä.Sanna: Mua on alkanut jo tökkiä tuo tapettikin. Varmaan kun en pääse koko huonetta hyödyntämään listojen puuttumisen takia, niin sit tympäsee koko projekti :( Mutta polskuttelu on joo kivaa, varsinkin jos ei tarvii juosta alasti allasosastolla :D

Kiitos Anne :) Maailma on pullollaan ihania tapetteja, oli tosi vaikeaa valita miljoonasta vaihtoehdosta!

Kirsikka, tämä idis oli jossain askartelulehdessä ja päätin heti toteuttaa kun nyt sattui olemaan tuota ylijäämätapettia :) Ja elä muuta sano noista listoista! Kyllä tympii! Täytyy käydä vaatimassa kaupan purkua, jos ei ala listat tulemaan...