tiistai 24. maaliskuuta 2015

Suklaatia sen olla pitää!

Parasta lohturuokaa mulle on aina ollut suklaa eri muodoissaan. Tällä hetkellä mulla on kuitenkin käynnissä elämäntaparemontti, jossa sokerit ja muut höttöaineet saavat jäädä minimiin (nollaa tavoitellaan), joten oon joutunut vähän soveltamaan herkuttelua.

Onneksi meidän ryhmässä saa luvan kanssa syödä raakasuklaata ja raakakakkuja. Vaikka joka päivä! Joten oon nyt muutaman kerran tehtaillut suklaata ihan ite, ja täytyy sanoa, että NAM!

Koska uuden ihanuuden löytäneillä on aina tapana julistaa ilosanomaa, niin tässäpä teille helppo ja helposti varioitava raakasuklaapohja:

100 g raakakaakaovoita
75 g hunajaa
85 g raakakaakaojauhetta
hyppysellinen suolaa

Sulata kaakaovoi vesihauteessa, sotke hunaja ja kaakaojauhe. Kaada esim. jääpalamuotteihin ja pakasta. Tai jäähdytä jääkaapissa. Minä aina pakastan ja sulatan sitten iltapäiväteen kanssa :)








Suklaan voi maustaa esim. kuivatuilla tai tuoreilla hedelmillä tai marjoilla. Mulla oli tällä kertaa makua antamassa kuivattua appelsiinia. Viimeksi tein vadelmasuklaata pakastevadelmista :) Jos laittaa kuiva-aineita makua antamaan niin laske kuivatavaran osuus tuohon 85:een grammaan raakakaakaojauhetta. Eli kuiva-aineita YHTEENSÄ 85 g. Mää laitoin nyt ekaa kertaa joukkoon myös kaakaonibsejä, jotka ovat kuorittuja ja rouhittuja kaakaopapuja. Tekee semmosen rouskutettavan efektin. Ehkä kuitenkin tulee parempaa suklaatia ilman nibsejä, mun mielestä koostumus oli aiemmin jotenkin kivempaa. Mutta noita nibsejä voi laittaa myös vaikka mustikkarahkan tai smoothien päälle, ja maistuu muuten kivalta!

Raakasuklaahan on sitäpaitsi hirrrrrveen terveellistä. Lisää voi lukea vaikka sivustolta http://raakasuklaa.com/wordpress/ Reseptejäkin on netti pullollaan eli ei muutaku herkuttelemaan!

Niin ja ne meidän surullisenkuuluisat listat. Tommi kävi tänään perumassa kaupat, kun tavarantoimittajan mukaan listoja olisi saanut odottaa vielä 1-3 viikkoa. Siis tämän neljän viikon lisäksi. PRKL. Jostain syystä leveät, vanhan tyylin mäntypuiset peite- ja jalkalistat ovat tilapäisesti loppu varastosta joka helskutin firmassa Jyväskylän ja Äänekosken alueella. Höh höh. Joten tyydymme sitten hieman kapoisempiin mdf-listoihin ja lähdemme niitä hakemaan ihan kohta. Eli huomenna pääsee Tommi listojen laittoon ja loppuviikosta saadaan jo sisustaa. Jeeeeeee! Ihan hitusen naista syö tuo mdf, mutta nyt ei auta. Kestettävä on. Periaatteestakaan en tilaa enää mitään firmasta, josta valehdellaan asiakkaalle eli jätetään kertomatta toimitusaika ja aina kysyttäessä vastataan, että ens viikolla. Kyllä asiakas on sit näköjään helposti höynäytettävissä :(

Terkuin Eija

4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Raakasuklaa on niin hyvää. Se onkin ainoaa suklaata jota syön muulloinkin kuin jouluna :)

Villa Kardemumma kirjoitti...

Tuota haluan kyllä kokeilla. Näyttää niin hyvältä!

Kirsikka kirjoitti...

Mä en vielä ole päässyt näihin raakajuttuihin, mutta maitosuklaan oon saanut vaihdettua tummaan suklaaseen.
Yllättävän paljon näissä remppahommissa törmää vastaaviin tapauksiin, meille luvattiin viidestä paikasta tarjoukset pariinkin otteeseen maalämmöstä, vaan ei tullu kuin yhdestä paikasta ja yksi firma unohti tulla paikalle tekeen sovittua hommaa. Meni ainakin kuukausi ennen kuin heidät tavoitti puhelimitse...

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Anne, mää en vielä viime jouluna tienny raakasuklaasta yhtään mitään. Ja varmaan toi mun omatekemä suklaa on ihan kökköä verrattuna johonkin Karita Tykän temperoituihin luomuksiin verrattuna, mutta ompahan itetehtyä :)

Villa Kardemumma, jee, kokeiluun vaan! Kerro sit mikä oli lopputulos :)

Kirsikka, mää jouduin vaihtamaan muutama vuosi sitten maitosuklaat tummiin suklaisiin, kun mulla todettiin pähkinäallergia. Ja lähes kaikki kaupan suklaat "saattaa sisältää hivenen pähkinää", joten oli opeteltava syömään tummaa suklaata, jota löytää helpommin pähkinättömänä. Nyt ei enää juurikaan tee mieli maitosuklaata :) Ja joo, on tää remppa-ala outoa. Aina kuulee juttuja siitä kuinka aikataulut ja sopimukset pissii, mutta tää oli meille eka kerta. Ja toivottavasti viimeinen... Mutta nyt ne listat alkaa olla jo paikoillaan, että ehkä jo huomenna voi laittaa jotain kalusteitakin paikoilleen... ja ehkä kuvia tännekin. Jee!