maanantai 28. syyskuuta 2015

Katettu terassi

Kesän aikana oli erittäinkin hiljaista meidän rempparintamalla. Nyt syksyn tullessa Tommi sai inspiraation vähän laajentaa meidän saunan kulmalle muutama vuosi sitten rakennettua terassiamme ja samalla terassi sai päälleen katteen. Minä tietysti ensin vähän vastustin muovikatetta, tai katetta ylipäätään, mutta armas puolisoni sai hyvin perusteltua katteen tarpeen mm. pestyjen mattojen kuivatuspaikkana. Tänä kesänä kun meinasi olla vähän ongelmia mattojen saamisessa kuiviksi...

Ja onhan se nyt jotenkin ihan toista virvoitella saunan jälkeen katetulla terassilla. Ja mukava oli toissa viikonloppuna muurikkapannulla lettujakin paistella sateen suojassa :) Ensi keväälle jäi lattian ja uusien kaiteiden maalaus. Myös vanhat kalusteet pitää käsitellä jollakin tavalla. Sitten pääseekin "sisustamaan". Kävin jo etsiskelemässä Clas Ohlssonilta, Hong Kongista ja Kodin Terrasta sopivia tunnelmavaloja terassille, mutta sopivia saati sopivan hintaisia ei löytynyt. Iskin sitten paremman puutteessa muutaman vanhan pikkulyhdyn terassin viereiseen omppupuuhun roikkumaan. Tuleehan sitä tunnelmaa niistäkin.




Tarkoitus olisi nostaa nuo saunan seinustalla rehottavat kärhöt kulkemaan terassin kattopalkkeja pitkin. Tiedä sitten miten se toimisi. Ne vaan kasvavat nyt jo kaksin kerroin kohti maata, kun eivät pääse saunan katolle asti kiipeämään. Alppikärhö kukkii toista kauttaan ja viinikärhössä on ihan törkeästi vielä nuppuja aukeamatta. Toivottavasti vielä vähän aikaa on suht lämpimät kelit, niin saadaan nauttia syvän violeteista kukinnoista.

Ensi kesän terassikelejä odotellen,

Eija

5 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Haluaisin tuonne meidänkin pihalle tuollaisen katoksen, mutta kun ei vaan mahdu...:)

Valtavirrassa kirjoitti...

Onpas sievä pikkuinen terassi! Kyllä kelpais omankin kodin pihaan moinen :) Siinä on varsin mukava viiletellä saunan jälkeen..

Ihania räsymattoja sulla edellisessä postauksessa :) Ja muitakin ihanuuksia näytti olevan, kun pikaisesti selasin blogia taaksepäin (en siis ennen ole tainnutkaan vierailla blogissasi, mutta pitääpä tulla toistenkin..)

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Meilläkin mietinnässä että katettaisko vaiko ei. Nooh, tässä on koko talvi aikaa miettiä :) Ihana kun teillä on puita, meillä on ihan aukeaa ja haluaisin niin laitella lyhtyjä ja lintujen ruokapaikkoja pihaan...

Pilvi kirjoitti...

Minäkin haaveilen terassista pikku mökkimme edustalla, mutta valitettavasti on niin paljon muita kohteita tehtävänä, että oletettavasti saan odottaa terassiani vielä pitkään. Nauttikaa monikäyttöisestä lisätilasta!

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Irmastiina: Minä haluaisin meidän pihalle kasvihuoneen, mutta se ei kyllä mahtuisi enää pihaan. Paitsi ehkä jos oikein kunnolla tuuppaisi ;)

Valtavirrassa: Kiva kun poikkesit ja tervetuloa toistekin tähän taloon ja näihin huoneisiin! Räsymattoja näkyy varmaan tulevissakin postauksissa :)

Syvältä.Sanna.: Joo onneksi on vanhoja puita! Mua puistattaa aina uudisrakennusalueilla ne pihat, joissa ei vielä kasva mitään. Moni näkee niissä varmaan just miljoonia mahdollisuuksia tehdä pihasta mitä vaan, mutta mää menisin vaan totaaliseen paniikkiin semmosesta autiudesta :D Ja meidän piha on siilien, oravien ja pikkulintujenkin suosiossa, kun ei oo turhan tarkkaan hoidettu ;) Tänä kesänä tässä on vieraillut myös pupuja, että tervetuloa kylään sen metsästäjämiehen kanssa, hih!

Pilvi: Kiitos, koitetaan nauttia. Harmi, ettei meidän terassille saa teidän näköaloja :)