keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ei ihan Eden

Joku kyseli taannoin kommenttilootassa, että onko meillä pihaa. No on meillä pieni piha eli vajaat 900 neliöö. Ei liikaa nurmikon leikkuuta, varsinkin kun suurin osa pihaa meinaa sammaloitua kokonaan. Eihän tämä mikään Edenin puutarha (vielä) ole, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Pari ekaa kesää istuttelin ahkerasti kaikkea ympäri pihaa ja pari viimeistä kesää on mennyt lähinnä ihmetellessä rikkaruohojen käsittämätöntä leviämistahtia sekä Poikasen elämää puutarhassa. Viime kesänä piti eräänkin kerran soittaa Myrkytystietokeskukseen Poikasen lyötyään suuhunsa jotain sinne täysin sopimatonta, joten vahtimista riitti sen verran, että ei ole paljon keritty puutarhaa hoitamaan. Tässä muutama kuva eiliseltä, kun aurinko paistoi ihanan lämpimästi ja puutarhassakin alkoi pikkuisen kukoistaa. Ihan vähän vasta, mutta kuitenkin :)

Omppupuun alla kielot aloittelevat kukintoaan. Niiden kukittua puun alle ilmestyy mm. mökkinaapurilta saatua valkoista jättiukonkelloa (ainakin luulen sen olevan sitä), ystävältä saatua heleänoranssia tarhakulleroa sekä viime kesänä istutettua violettia jalopähkömöä. Ja näkyy siellä muutama vanha akileijakin tekevän alkujaan. Portin viereen istutin viime kesänä leimuja, saas nähdä lähtevätkö ne hyvin kasvuun. Ainakin vielä näyttäisi siltä!
Portti saatiin Tommin siskon Ninnun pihasta, kun se oli jäänyt talon edellisiltä omistajilta pihaan ja Ninnu ei siitä pitänyt. Sopii meille kärhön kasvualustaksi ihan kivasti. Ainoo vaan, että näyttäisi siltä, että toinen kärhöistä ei ole selvinnyt talvesta. Joutuu siis taas kärhökaupoille :D Kuihtunut mustikanvarpusydän on viime talvena saatu synttärilahja ystävältä, se roikkui talven piharakennuksen ovessa hitusen vihreämpänä kuin nyt tuossa portissa. En hennonut sitä poiskaan heittää, joten olkoon nyt tuossa. Portin oikealla puolella on istutettuna kaksi lumipalloheisiä näkösuojaa antamaan, ne ovat kukkineet ja kasvaneet jo monta kesää.
Perustin tontin reunalla kasvavan ison puun (joku paju, tällipaju kenties?!) alle pari vuotta sitten varjopenkin, jossa on erilaisia havukasveja, yksi alppiruusu, sen alla ikivihreää taponlehteä ja ympäri penkkiä ystävältä saatuja kuunliljoja. Ei näytä hääviltä vielä, mutta loppukesästä kuunliljojen noustua on jo ihan kivan näköinen penkki. Pitäisi vaan reunustaa penkki paremmin, kun nyt oon lyönyt reunustaksi vaan tontilta löytyneitä luonnonkiviä. On vaikea pitää reunusta siistinä, kuten kuvasta näkyy.
Alppiruusu piti parin vuoden tauon kukinnassa, mutta nyt näyttäisi asettuneen paikoilleen ja aloittelee kukintaa :)
Vanha omppupuukin jaksaa vielä kehitellä kukintojaan :)
Viime syksynä iskin saunan vierustan penkkiin jotain tulppaanin sipuleita, ja tämännäköisiä sieltä näyttää nousevan. Nättejä on, vaan lajikkeesta ei oo mitään muistikuvaa...

Tämmöistä Eikun Edenissä. Lisää kuvia tulossa puutarhasta, kunhan kasvit puhkeavat kukkaan. 

Aurinkoisia päiviä toivotellen Eija

P.s. Uusia lukijoitakin on vissiin tullut? Kivaa :) Tervetuloa tähän taloon ja näihin huoneisiin!

2 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Näyttää mukavalta puutarhassa. Meillä on vielä pienempi tontti, mutta ihan tarpeeksi tällaiselle aloittelevalle amatöörille. ;) Ihanat nuo tulppaanit, niillä taidan aloittaa itse kasvikokeilut.

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Kiitos Kirsikka! Ihanaa olisi, jos olisi tooosi iso tontti niin voisi luoda pihaan erilaisia "huoneita" mielinmäärin. Toisaalta, pitäisi sitten olla aikaa myös ylläpitää illuusiota :D eli parempi pieni piha pieneen puutarhaharrastamiseen! Mutta tulppaaneja taidan kyllä lisätä tänä kesänä, on ne vaan niin kauniita.