keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ikävä

Muutama kymmenen kesää ihmiselle annetaan, runsas, välkkyvä kesä,
ja joku painaa kylmät luomesi kiinni.
Metsä kimaltaa kuoleman lumessa.
Kivi on jäinen ja karhea:
siinä on nimesi, ja ne
päivät, jotka sinulle annettiin.
-Rakel Liehu

Ja niinhän siinä kävi, että kuukausi diagnoosista jouduimme hyvästelemään Tommin isän, Poikasen ainokaisen Papan. Ikävä on kova, vaikka tuntuu, ettei vielä edes kunnolla tajua koko asiaa.

Jollakin tapaa on niin epäreilua, että elämä jatkuu muilta osin ja lähestyvä kevät osoittaa sen meille vielä jotenkin niin raa'alla tavalla. Toisaalta, niinhän sen pitääkin jatkua. Ja se jatkuu.

Jokaisen meidän on lähdettävä täältä.
Ei siinä saa olla surua.
Tämäkin käsi on kerran multaa,
mullasta nouseva hiljainen kukka.
-Rakel Liehu

Ikävöiden,

Purppura

8 kommenttia:

-tarjah- kirjoitti...

Lämmin osanottoni.

Purppura kirjoitti...

Kiitos tarjah.

Äärelä kirjoitti...

Voimia suuressa surussanne.

Purppura kirjoitti...

Kiitos Äärelä. Suru on suuri, mutta onneksi Poikasen rutiinit auttavat viemään arkea eteenpäin.

unna kirjoitti...

Voimia surun keskelle. Olimme vuosi sitten samassa tilanteessa. Niin kuin kirjoitit, elämä jatkuu. Vaikka se onkin toisinaan liian raskasta muistaa. Toivottavasti lisääntyvät auringon säteet saavat muistamaan, että suru on surtava ja elämä on näin tarkoitettu.

Purppura kirjoitti...

Kiitos Unna. Vuoden päästä suru ei varmaan enää ole niin kauhea, vaikka ikävä taatusti onkin yhtä kova. Osanotto myös teidän suruun näin jälkijunassa. Aurinkoa tässä kovasti odotellaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Osanotto suureen suruunne. -Sonja

Purppura kirjoitti...

Kiitos Sonja.