maanantai 19. maaliskuuta 2012

Huhuu!?!

Huhuu!?! Onko siellä ketään?


Kevät tulee taas (tosin tällä hetkellä ikkunasta katsottuna maisema on perin harmaa ja räntää vihmoo taivaan täydeltä) ja sormet syyhyävät päästä kirjoittamaan ja laittamaan kuvia tänne. Siitä on jo melkein vuosi kun viimeksi tänne kirjoitin, ja remontti on päässyt pikkuisen etenemään sinä aikana. Paino sanalla pikkuisen, ei nimittäin ihan mahdottoman paljon :)


Taukoa blogin kirjoittamisessa tuli pidettyä paristakin eri syystä. Toinen syy on fyysinen ja toinen hitusen psyykkisempi. Eli kiitos viime keväisen ahkeran puutarhanhoidon, selkä on vihoitellut pitkin vuotta sen verran, että koneella istuminen viittä minuuttia pidempään on ollut yhtä tuskaa. Ja sitten se vielä painavampi syy: pidimme remontissa taukoa viime keväänä, ja huomasin enenevissä määrin esitteleväni lukijoilleni lähinnä suorittamiani ostoksia. Ok, ostaminen on kivaa (sitä voisi mun mielestä hyvinkin käyttää terapiamuotona, toim. huom.) ja puolustelen omia osteluitani sillä, että suurin osa tavaroista on kierrätyskamaa, mutta ei se ostelu silti saa olla elämän tarkoitus. Ja sellainen olo mulle tuli kun lueksin omia kirjoituksiani, että siinä se porvarinperkele haalii taas lisää turhaa tavaraa itselleen vaikka maailmassa on niin paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään. 


No hei, ihan oikeasti elelen lähestulkoon köyhyysrajalla, joten tuo porvarinperkele on ehkä vähän liioittelua, mutta silti, sellainen olo mulle tuli. Kun me kerran omistetaan tämä talo ja nämä huoneet. Tai no siis, pankki omistaa. Ja kun remonttirintamaltakaan ei ollut juuri mitään kerrottavaa, niin into kirjoittaa hiipui pikkuhiljaa.


Mutta nyt on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että olisi mukavaa taas jakaa remonttia muiden kanssa. Kertoa ja kuvittaa sitä, mitä meidän Sointulassa on tapahtunut vuoden aikana. Niin, ja ehkä esitellä vähän jotain TARPEELLISIA hankintojakin...


Ihan näinä päivinä siis, Purppura on täällä taas. Olisi kiva, jos vanhat lukijat löytäisi takaisin tähän taloon ja näihin huoneisiin!

6 kommenttia:

-tarjah- kirjoitti...

Täällä ollaan, tekstejä odotellen :)

Kirsi kirjoitti...

Täällä ollaan,olen aina välillä käynytkin kurkkimassa että missä sä luuraat=D

Susanna kirjoitti...

Jep, täällä ollaan. Mihinkään ei olla hävitty.

Jaana kirjoitti...

Kiva kun palasit!

Niina kirjoitti...

Täällä! Meinasin tippua tuolilta, kun huomasin, että täällähän on uutta tekstiä! JEEE :)

Purppura kirjoitti...

Voi kun kiva, että täällä on vielä muutama lukija jäljellä! Te olette kärsivällistä sakkia :)