perjantai 21. toukokuuta 2010

Kukista (mutta ei mehiläisistä)

Päivät kuluvat nyt enimmäkseen pihamaalla, kun kerran kelit sen sallivat. Nokkosten kitkeminen ei varmaan lopu ikinä! Tosin pihamaalle nousee kyllä jatkuvasti myös kaikkea mukavaakin, kuten kymmenittäin kieloja, jotka tosin vasta aloittelevat kukintaansa. Myös omenapuu aikoo tehdä kukkia ihan lähiaikoina.






Remontti edistyy vähän kerrallaan, ja lupaan laittaa siitä postauksen kuvineen lähiaikoina. Aloitimme remontoinnin yläkerrasta, jonka kahteen huoneeseen teemme meille makuuhuoneen sekä niin sanotun harrastehuoneen, joka näillä näkymin tulee täyttymään lähinnä puolisoni musisointivälineistä. Kutkuttaisi jo laittaa kuvia tänne, mutta kun vielä on vähän keskeneräistä niin jätetään suosiolla tuonnemmaksi...


Laitan tähän nyt kuvan talostamme alkukesän asussaan. Ympäröivä maailma muuttui yhdessä viikonlopussa ihanan vihreäksi!






Ja kun lämmintä on, niin pitihän sitä vähän kesäkukkiakin hankkia...


Jostain syystä kuvankäsittelytaitoni eivät riitä ratkaisemaan kuvien asetteluun liittyviä ongelmia. Tästä johtuen kuvat asettuvat ruudulle miten lystäävät. Nuo kuvassa olevat vanhat puutikkaat sain muuten uudelta naapuriltamme, kun ihastelin niitä hänen liiterin nurkallaan. Olivat kuulemma menossa kaatopaikkakuormaan. Mielestäni ne sopivat vallan mainiosti kukkatelineeksi ja nojaamaan meidän piharakennusta vasten. Eller hur? Vanhat saviruukut löytyivät piharakennuksemme kätköistä ja otin ne nyt ainakin väliaikaiseen käyttöön.

2 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Kannattaa näemmä avata suunsa, ihanat puutikkaat! Talo näyttää ihan vaaleanpunaiselta tuossa kuvassa. :)

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Joo, hölösuuna olokin voi joskus kannattaa :) Mun mielestä talo näyttää just tommoselta epämääräsen ikävän ruskeelta... Ehkä sun kone näyttää värit jotenkin toisin?