torstai 5. kesäkuuta 2014

Kesäsuunnitelmista

Mihin ihmeeseen on hävinnyt sellainen "normaali" kesäkeli? On joko 5 astetta tai 30 astetta, mutta se normi parikymmentä astetta puuttuu. Huh huh.

Tuomet saivat meidän nurkilla ylleen jo toista vuotta peräkkäin tuomenkehrääjäkoin toukkapussukat ja samalla ne saivat minulta kuolemantuomion. Harmi, että puolisoni ja rakas naapurimme eivät ole kanssani asiasta samaa mieltä. No, niin kauan kun toukat kuhisevat pussukoissaan saa Tommi tyhjentää bioastian, sillä minä en tuomen alta kulje. Hyi yäk!

Meidän kesäsuunnitelmat (tai lähinnä suunnittelemattomuus) muuttuivat, kun Tommi päätti lunastaa isänsä vanhan puuveneen meille. Eli kesällä luvassa ainakin veneilyä :-) Kävimme pari viikkoa sitten koeajolla, ja Poikanen roikkui sylissäni kuin pieni apinanpoika, pelotti moottorin puksutus niin kovasti. Eli harjoitusta tarvitaan. Sitä ennen on kuitenkin tehtävä vähän huoltotoimenpiteitä, eli ihan vielä ei risteilemään päästä.

Eikä tosin nyt ole kiirekään veneilemään, tulin nimittäin yläkerran rappuset alas (puolivälistä onneksi vaan!) vasemman ranteen päälle viikko sitten, eikä ranne ole vielä toimintakunnossa. Ensi viikolla menen uudestaan röntgenkuvaan, jospa sitten varmistuisi menikö ranteesta jotain pahemminkin hajalle.

Näin täällä tällä erää. Nyt pihalle nautiskelemaan lämpimästä illasta!

Terkuin Eija