maanantai 11. elokuuta 2014

Oven metamorfoosi

No niin. Kaikki siellä ovat varmasti jännänneet mun maalausprojektin lopputulosta, joten ihan kohta sen paljastan. Sitä ennen totean, että enpä olisi uskonut miten paljon iloa yksi kärpänen voi tuottaa pienelle Poikaselle! Se saakutin pöristelijä (kärpänen siis, ei Poikanen) on nyt viikon päivät huristellut meidän alakerrassa,  mutta eihän sitä ole hennonut listiä kun Poikanen seurailee sen liikehdintää pienen Poikasen innolla ja ihmetyksellä. Ihanaa ♥

Ja sitten asiaan. Ennen lopullista muutosta pieni välietappi:



Oven peilit maalasin siis samalla vihreällä kuin keittiön ikkunaseinän viime syksynä. Maalia jäi silloin sopivasti vähän yli tarkoituksella, koska tämä maalaushaave on muhinut päässä jo vuosia. Idea on lähtöisin jostain vanhasta sisustuslehdestä. Väriähän minä keittiöön halusin ja näin sitä sain taas vähän lisää.

Loppusilaus oveen:


Kuvat on edelleen otettu kamerakännykällä, ja sävyt vähän valehtelee/vaihtelee. Tuon vaaleanpunaisen sävyn poimin mun vedenkeittimestä ja se osui kerralla nappiin. Koska maalia olisi tarvittu häviävän pieni määrä, säästin vähäisiä rahojani ja sekoitin värin askartelukaapissa lojuvista akryylimaaleista. Ajattelin, että ovi ei tarvitse kovin kulutusta kestävää maalia tuossa kohtaa, mutta saatan tietysti olla väärässäkin. Täytyy sitten ostaa oikeaa maalia jos tuo akryylimaali tuosta alkaa lohkeilemaan tms.

Nyt sitten pitäisi hioa ja maalata keittiön ja eteisen välinen ovi myös. Laitan keittiöstä kuvia kunhan toinenkin ovi on maalattu, mutta saattaapi mennä viikko jos toinenkin ennen sitä. Himottaisi nimittäin hioa ja maalata ensin pari puista baarijakkaraa, jotka ostin kirppikseltä pari viikkoa sitten. Oiskohan turkoosit jakkarat mitään, hmm...





Tuu(n/m)austerkuin Eija

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Tulipa tois namu ovi! Ilman muuta jakkarat väritykseen myös. :)

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Kiitos, aika karkki kyllä tuli munkin mielestä :) Hitsi ku musta hiominen on niin tylsää puuhaa, muuten jakkaratkin ois jo maalattu!